Kokeile kuukausi maksutta

TEK: Kilpailukykyloikka suhteessa Saksaan hoidettu

Tyka-sopimus kuroo umpeen suurimman osan hallitusohjelman edellyttämästä 5 prosentin kilpailukykyloikasta suhteessa Saksaan, sanoo TEK:in toiminnanjohtaja Heikki Kauppi.

Tyka-sopimus kuroo umpeen suurimman osan hallitusohjelman edellyttämästä 5 prosentin kilpailukykyloikasta suhteessa Saksaan, sanoo TEK:in toiminnanjohtaja Heikki Kauppi.

”Palkankorotus on vähäinen, mutta Suomen kilpailukyvyn palauttamisen ja sitä kautta ammattikuntamme ja kaikkien suomalaisten työllisyyden kannalta myönteinen ratkaisu”, Tekniikan akateemiset TEK:in toiminnanjohtaja Heikki Kauppi kommentoi maanantaina hyväksyttyä työllisyys- ja kasvusopimuksen toisen vaiheen sopimusta.

”Tämä ratkaisu kuroo ainakin umpeen suurimman osan hallitusohjelman edellyttämästä 5 prosentin kilpailukykyloikasta suhteessa Saksaan. Saksan sopimuskorotuksethan ovat tänä vuonna olleet 4,5 prosentin luokkaa.”

Kauppi huomauttaa, että Suomessa on myös koko joukko hyvää tulosta tekeviä yrityksiä, joilla olisi kyky maksaa paljon parempiakin korotuksia.

”Muistutan näiden yritysten johtoa aktiivisen palkitsemispolitiikan tarpeellisuudesta. Keskitetty sopimus on minimi, jota ei pidä käyttää verukkeena yksilöllisen ja kannustavan palkkauksen laiminlyömiseen. Parhaat työnantajat saavat parhaat osaajat.”

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “TEK: Kilpailukykyloikka suhteessa Saksaan hoidettu”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat