Kokeile kuukausi maksutta

YH Kodit ja Pohjola Rakennus sopivat 500 asunnon rakentamisesta Tampereelle

YH Kodit ja Pohjola Rakennus Oy Häme ovat allekirjoittaneet esisopimuksen kiinteistökaupasta Kiinteistö Oy Tampereen Pispanrannan kanssa.

YH Kodit ja Pohjola Rakennus Oy Häme ovat allekirjoittaneet esisopimuksen kiinteistökaupasta Kiinteistö Oy Tampereen Pispanrannan kanssa.

Sopimukseen kuuluu 28300 kerrosneliötä asuinrakennusoikeutta sekä 900 kerrosneliötä liikerakennusoikeutta Tampereen Santalahdessa, mikä tarkoittaa noin 500 asunnon hankekokonaisuutta. Rakennustyöt on tarkoitus aloittaa heti kun kaavamuutos on tullut lainvoimaiseksi.

”Santalahden alueelle on suunnitteilla uusien vuokra-asuntojen lisäksi myös Kotosalla-asumista ja omistusasuntoja. Vastaavia suuria hankkeita meillä on käynnissä muun muassa Turun Skanssissa”, YH Kotien toimitusjohtaja Janne Tuominen kertoo.

”Pohjola Rakennuksella on jo aiemmin sovittuja esisopimuksia Pahvitehtaan ja Tikkutehtaan kortteleihin yhteensä noin 30000 kerrosneliötä asuinrakennusoikeutta ja noin 10000 kerrosneliötä liike- ja toimitilarakennusoikeutta. Pispanrannan kanssa solmitun esisopimuksen myötä Pohjola Rakennus toteuttaa Santalahteen yhteensä yli 1000 asuntoa. Kyseessä on Pohjola Rakennuksen historian suurin hanke”, Pohjola Rakennus Oy Hämeen toimitusjohtaja Miikka Routama sanoo.

Santalahdesta on rakentumassa uusi kaupunginosa, joka sijaitsee raitiotien varrella kävelyetäisyydellä keskustasta. Alueella on vanhoja suojeltuja rakennuksia. Pispalanharjun ja Näsijärven väliin jäävä alue on keskellä luontoa mutta samalla hyvien palveluiden ympäröimä.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “YH Kodit ja Pohjola Rakennus sopivat 500 asunnon rakentamisesta Tampereelle”

  1. ”Pispalanharjun ja Näsijärven väliin jäävä alue on keskellä luontoa mutta samalla hyvien palveluiden ympäröimä.”

    Mitä? Keskellä luontoa, just. Alueella kulkee rinnakkaisina yhteyksinä 1+1 -kaistainen Pispalan valtatie, 1+1 -kaistainen Rantatie, moottoritiemäinen 2+2 -kaistainen Paasikiventie ja Näsijärven rannassa vielä 1+1 -kaistainen Sahasaarenkatu.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat