Kokeile kuukausi maksutta

Suunnittelu- ja konsultointiyrityksien lähiajan näkymät pysyvät vakaina

Suunnittelu- ja konsultointiyritysten näkymät pysyvät Skol ry:n tuoreen suhdannekatsauksen mukaan lähitulevaisuudessa positiivisina.

Kuva: VR Track

Suunnittelu- ja konsultointialan liikevaihto Suomessa kasvoi tammi-heinäkuussa 10 prosenttia verrattuna vuoden 2016 vastaavaan ajanjaksoon.

Tilauskannan arvo oli syyskuun lopussa saman suuruinen kuin kesäkuun lopussa, mutta 7 prosenttia suurempi kuin vuoden 2016 syyskuussa. Suunnittelu- ja konsultointialan yritykset Suomessa saivat uusia tilauksia heinä-syyskuussa 17 prosenttia vähemmän kuin huhti-kesäkuussa ja 23 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2016 vastaavalla ajanjaksolla.

Henkilöstömäärä kasvoi

Henkilöstömäärä kasvoi vastanneissa yrityksissä 0,8 % edelliseen
vuosineljännekseen verrattuna. Lomautettujen määrä säilyi edelleen alhaisella tasolla ollen vastanneissa jäsenyrityksissä 0,5 % suhteessa henkilöstömäärään.

Vastanneissa yrityksissä henkilömäärän arvioidaan kasvavan noin 3 prosenttia seuraavan puolen vuoden aikana.

Alan yritykset arvioivat näkymät lähitulevaisuudesta vakaiksi.

Vastaajista 56 prosenttia ennakoi markkinatilanteen pysyvän ennallaan, 33 prosenttia ennakoi positiivista muutosta
ja 11 prosenttia negatiivista muutosta. Infrasektorin saldoluku oli 67, talosektorilla 13 ja teollisuudessa 8

Talonrakentamisessa kasvu jatkuu

Suhdannekyselyyn vastanneiden talonrakentamissektorin yritysten tilauskanta kasvoi edelliseen vuosineljännekseen verrattuna 5 prosenttia.

Uusien tilausten osalta kasvua syntyi prosentti. Vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna tilauskanta kasvoi 3 prosenttia. Tilanne oli erityisesti hyvä kotimaan tilausten osalta, joissa kasvua oli 7 prosenttia.

Myös uudet tilaukset kasvoivat 43 prosenttia vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna, tosin viime vuonna vastaava ajanjakso oli haasteellinen uusien tilausten osalta.

Teollisuudessa uudet tilaukset laskussa

Teollisuussektori kasvoi lupaavasti kahden viimeisen suhdannekatsauksen osalta, mutta tällä kertaa edelliseen vuosineljännekseen verrattuna sekä tilauskanta että
uudet tilaukset olivat laskussa. Tilauskanta laski 5 prosenttia ja uudet tilaukset laskivat 31 prosenttia.

Kokonaismäärältään tilauskanta on edelleen 4 prosenttia
suurempi kuin vuosi sitten. Uudet tilaukset laskivat
36 prosenttia, mutta laskua selittää osaltaan vuosi sitten solmitut laivasuunnittelun suuret vientitilaukset.

Infrasektorin tilauskanta kasvoi, uudet tilaukset pienenevät

Edelliseen vuosineljännekseen verrattuna infrasektorin tilauskanta kasvoi 6 prosenttia.

Tosin uudet tilaukset laskivat 8 prosenttia, mikä ennakoi tulevaisuudessa myös pienempää tilauskantaan, mikäli infrasektorilla ei tapahdu positiivisia muutoksia.

Vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna tilauskanta kasvoi 9 prosenttia. Myös tässä vertailussa näkyi uusien tilausten lasku
lukema laski 30 prosenttia.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Suunnittelu- ja konsultointiyrityksien lähiajan näkymät pysyvät vakaina”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat