Suomea rakentamassa Johanna Aatsalo Ei kommentteja

Arktalla on sadan vuoden suunnitelma

Arktan perustajien Esa ja Wiola Kiiverin motto on, että hyvä tulevaisuus ei tule itsestään vaan se tehdään. Ensi huhtikuussa Tampereen talousalueella toimiva rakennuskonserni täyttää 30 vuotta.

Wiola ja Esa Kiiveri ovat rakentaneet Arktaa tasapainoisesti. Esa Kiiveri muistuttaa, että hyvä yrittäjä ymmärtää pitää huolta myös itsestään ja tarvitsee kiireettömyyttä sekä aikaa ajatella. Lomilla syntyvät yleensä parhaat ideat ja ajatukset.

”Meillä on sadan vuoden suunnitelma. Kasvun tarkoituksena on turvata tulevaisuus ja hakea laajempia mahdollisuuksia pääkaupunkiseudulta Pirkanmaan lisäksi”, yrittäjä ja vuoden rakennusmestariksi tänä vuonna valittu rakennusneuvos Esa Kiiveri kertoo.

Lokakuussa Arkta osti Rakennusliike Reposen sekä sen sisaryhtiö LS Laatuseinän ja tytäryhtiö Laatutilit.
”Reposella on hyvää osaamista urakkapuolella, ja meiltä se saa perustajaurakointimahdollisuuksia. Täydennämme toisiamme”, Esa Kiiveri sanoo.

Kiivereiden 1988 perustama rakennusliike on kasvanut keskisuureksi yksityiseksi asuntorakentajaksi. Kokoluokassaan Arkta on ollut aina maan kannattavimpia rakennusyhtiöitä.

”Vuonna 1979 kesätyöt Laminolla vaihtuivat rakennusmestarin vakituiseen pestiin ja työskentelin useilla tehtaan laajennustyömailla.

Nuorella miehellä riitti energiaa, ja 1980-luvun lopulla sain sivutoimiluvan, jonka turvin aloin toteuttaa omia rakennusprojekteja”, Esa Kiiveri muistelee.

Lopulta verottajan ahnas käsi tuntui vievän uurastuksen tuloksista liian suuren osan ja Arkta perustettiin. Nimi valittiin tarkoituksella sellaiseksi, että se sijoittuu aakkosten alkupäähän.

”Minä olen ollut 22-vuotiaasta lähtien innoissani tästä työstä. Rakennusmestarin koulutus on antanut paljon, oikeutuksen toimia myös yhteiskunnallisesti aktiivisesti”, Kiiveri kiittelee.

Yrittämisen kulttuuri

Wiola Kiiveri kertoo, että yrityksen alkutaipaleen kannalta suuri askel otettiin, kun yritykseen palkattiin ensimmäinen työntekijä. Arkta saikin lentävän lähdön, kun se sai projektijohtourakoikseen teollisuuden kohteita. Tilauskanta oli heti alussa merkittävän hyvä.

”Ensimmäinen toimihenkilömme eli rakennusmestari Jukka Pääkkönen on ollut meillä töissä pian 30 vuotta”, Wiola Kiiveri muistelee.

Esa Kiiverin esikuvia ovat keskieurooppalaiset perheyritykset, jotka kulkevat vanhemmilta lapsille. ”Perheyrittäjyys jatkuu sukupolvelta toiselle. Perheen esikoinen, kiinteistötalouden diplomi-insinööri Petra aloittaa vuodenvaihteessa yrityksessä ”, Kiiveri kertoo.

Kauppatieteiden maisteriksi kohta valmistuva Noora-tytär työskentelee perheyrityksen ulkopuolella ja kuopus Erkko on vielä lukiolainen. Tyttäret ovat olleet jo vuosia Arktan hallituksessa. Tyttäret ovat alakouluikäisestä saakka tehneet töitä perheyrityksessä.

Järkeviä valintoja

1990-luvun alussa Arkta selvisi devalvaatioheittelyistä terminoimalla luottonsa. Se oli kuitenkin äärettömän kallista. Toisella devalvaatiokerralla yrityksen kassavarat olivat niin heikoilla, että asiat piti miettiä hyvin vakavasti.

”Tulimme siihen tulokseen, että parempi oli uhrata riskiraha kuin ottaa toinen devalvointi vastaan. Esko Ahon hallitus vakuutteli tuolloin, ettei toista iskua tule, mutta tulihan se. Ja taas selvisimme”, Esa Kiiveri muistelee.

Arkta

  • Konserniin kuuluu: Arkta, Arkta Rakennuttajat, Rakennustoimisto Arkta, sisarkonserni Arkta Kiinteistöt, Rakennusliike Reponen, LS Laatuseinä ja Laatutilit.
  • Yhtiön omistus: Esa, Wiola, Petra, Noora ja Erkko Kiiveri
  • Työllistää 160 henkeä
  • Liikevaihto 2017 noin 52 miljoonaa euroa
  • Vuoden 2018 budjetoitu liikevaihto 83 miljoonaa euroa

Arktan turva laman kurimuksessa ja vuosien varrella on ollut se, että yhtiö on kartuttanut omaa pääomaa ja rakentanut puskuria pahan päivän varalle. Omat asuntorakentamisen kohteet ja suuret teollisuuden hankkeet ovat kannatelleet yritystä.
Myös yrityksen strategiaa on päivitetty, se pyrkii toimeksiantoihin, jotka jättävät positiivista kassavirtaa. Se ei ole lähtenyt mukaan kaikkiin kilpailu-urakoihin.

”Keskityimme lamankin aikana varmoihin maksajiin. Jos siihen aikaan palveli tahoa, jolla kassa ei ollut kunnossa, saattoi jäädä pysyvästi odottamaan rahojaan. Filosofiamme on ollut aina, että raha on tienattava ennen kuin sen voi käyttää.”

Tärkeä käännekohta Arktalle oli osallistuminen useilla kohteilla Ylöjärven asuntomessuille vuonna 1996. Messujen jälkeen alkoi taival huomattavana asuntorakentajana Tampereen seudulla.

Yrityksen paras referenssi on se, että asiakkaat palaavat takaisin, kun he haluavat ostaa uuden asunnon.

Vastaa

Rakennuslehden pääuutisia