Talous Kiinteistöt Uutiset Taru Taipale Ei kommentteja

Hypon Ari Pauna: Parhaat asiakkaat saavat asuntolainaa pian alle puolen prosentin marginaalilla

Uutta kotia varten otettavien lainahakemusten määrä kasvoi viime vuonna hurjaa tahtia. Pankit odottavat, että myös tänä vuonna asuntolainatiskeillä on vilkasta.

Viime vuonna vanhoja asuntoja myytiin pääkaupunkiseudulla kuusi prosenttia ja muualla Suomessa kolme prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Kuva: Lauri Lähteenmäki

OP:n lainahakemusten määrä kasvoi viime vuonna noin viisi prosenttia, ja Danske Bankissa asuntolainakyselyiden määrä kolmanneksen. Säästöpankeista kerrotaan, että lainahakemuksia tuli peräti 75 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Asuntojen rahoitukseen erikoistuneen Hypon saamien lainahakemusten määrä kasvoi 30 prosentin vuosivauhtia jo kolmatta vuotta peräkkäin.

”Hakemusten määrän kasvu korreloi yleisen taloudellisen tilanteen kanssa. Kuluttajien luottamus tulevaisuuteen on noussut, ja moni harkitsee oman kodin ostamista”, sanoo Hypon toimitusjohtaja Ari Pauna.

Uudisasunnoilla kova kysyntä

Asuntokauppa ei kuitenkaan ole piristynyt aivan samaa tahtia lainahakemusten kanssa. Alustavien tietojen mukaan viime vuonna vanhoja asuntoja myytiin pääkaupunkiseudulla kuusi prosenttia ja muualla Suomessa kolme prosenttia enemmän kuin vuonna 2016.

Sitä vastoin uudisasunnot menivät kaupaksi hyvin. Ennakkotietojen mukaan uudiskohteiden kauppamäärät kasvoivat 25 prosenttia edellisvuodesta. Uusia asuntoja rakennetaankin nyt ennätysmäärin.

Rakennusteollisuus RT:n pääekonomisti Sami Pakarinen arvioi, että viime vuonna koko maassa valmistui 38 000 uutta asuntoa. Se on 25 prosenttia enemmän kuin vuonna 2016, joka oli sekin huippuvuosi.

Ja lisää on tulossa. Pakarisen mukaan tänä vuonna valmistuu 43 000 uutta asuntoa.

”Rakentajat arvioivat itse syksyllä, että asuntomäärät kasvavat tänä vuonna. Taustalla on kotitalouksien kysynnän piristyminen”, hän sanoo.

Uusien ja vanhojen asuntojen hintaero kutistuu

Vaikka moni uudiskohde menee yhä sijoittajalle, yhä useammin se ostetaan omaksi kodiksi.

Kiinteistönvälitysketju Sp-Kodin toimitusjohtaja Jukka Rantasen mukaan uudiskohteiden kysyntää kasvattaa se, että rakennettavien asuntojen keskikoot pienenevät.

Kun uudet asunnot ovat yhä pienempiä, ne ovat myös halvempia. Uusien ja vanhojen asuntojen hintaerot kutistuvat, mikä tekee uuden ostamisesta houkuttelevaa.

Rakentajat ovat myös vauhdittaneet uudiskohteiden kauppaa tarjoamalla esimerkiksi ensimmäisten vuosien asumista ilman lainanlyhennyksiä.

Rantanen ennustaa, että uusien asuntojen kauppa kasvaa myös tänä vuonna merkittävästi. Vanhojen asuntojen kaupan hän arvioi jatkavan 3–5 prosentin kasvua.

Nousukausi kiihdyttää kahtiajakautumista

Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton mukaan vanhojen asuntojen hinnat nousivat viime vuonna koko maassa noin prosentin ja pääkaupunkiseudulla 2,5 prosenttia edellisvuodesta.

Maltillisen hintojen nousun odotetaan jatkuvan myös tänä vuonna. OP ennustaa, että asuntojen hinnat nousevat 2–4 prosenttia.

Suomen asuntomarkkinat ovat kuitenkin jakautuneet voimakkaasti. Käytännössä asunnot kallistuvat pääasiassa pääkaupunkiseudulla sekä muissa kasvukeskuksissa ja laskevat hitaasti muualla. Nousukauden odotetaan kiihdyttävän polarisaatiota entisestään.

Ari Paunan mukaan pääkaupunkiseudulla asuntokauppa käy jo lähes yhtä vilkkaasti kuin finanssikriisiä edeltävinä huippuvuosina.

”Sitä vastoin monin paikoin Suomea yhä isompi osa vanhoista asunnoista putoaa kokonaan pois asuntomarkkinoilta.”

Onko tänä vuonna sitten hyvä hetki ostaa asunto? Tätä moni pohtii jättäessään lainahakemusta pankkiin.

Parhailla asiakkailla alhainen marginaali

Moni suomalainen on lukenut uutisia, joiden mukaan Tukholmassa asuntojen hinnat laskevat vauhdilla.

Asiantuntijoiden mukaan ei ole odotettavissa, että Helsingissä hinnat kääntyisivät laskuun. Toki Ruotsin tilannetta on syytä seurata. Monet pankit ja rakennusyhtiöt toimivat molemmissa maissa, joten sitä kautta jotain seurauksia Tukholman hintojen romahtamisella olisi Suomeenkin.

Ari Paunan mukaan nyt on ihan hyvä hetki ostaa oma asunto – jos asuu kasvu­keskuksessa. ”Muualla kuin kasvukeskuksissa kannattaa asua vuokralla, kilpailuttaa vuokranantajia ja antaa heidän kantaa asunnon arvonkehityksen riskit.”

Kasvukeskuksissa asuvan kannattaa kilpailuttaa nimenomaan pankit. Maksukykyiset asiakkaat, joilla on vähän velkaa ja likvidi vakuus saavat pankeista hyviä tarjouksia.

Pankit arvioivat, että yhä useampi asiakas kilpailuttaa asuntolainansa tänä vuonna. Danske Bankin johtaja Kenneth uskoo, että kuluttajat alkavat suhtautua asuntolainaan kuin puhelinliittymiin tai sähkösopimuksiin eli että ne kannattaa kilpailuttaa.

Kaarnimon mukaan asuntolainahakemusten kasvusta iso osa tulee juuri kilpailuttamisesta.

Hypon Ari Pauna ennustaa, että pääkaupunkiseudulla parhaat asiakkaat saavat tänä vuonna asuntolainaa alle 0,5 prosentin marginaalilla.

”Pääkaupunkiseudulla ja Tampereella ei kannata maksaa yli yhden prosentin marginaalia.”

Vastaa

Rakennuslehden pääuutisia