Kokeile kuukausi maksutta

Caverion myy Puolan-tytäryhtiönsä Strabagille

Caverion on sopinut Puolan-tytäryhtiönsä koko osakekannan myynnistä Strabag PFS Austrialle, joka on osa rakentamiseen ja teknologiaan keskittyvää Strabag SE -pörssiyhtiötä.

Myytävän yhtiön, Caverion Polskan, liikevaihto oli noin 12 miljoonaa euroa vuonna 2017, ja sillä oli noin 170 työntekijää.

”Puola ei ole ollut Caverionille kovinkaan merkittävä markkina-alue, ja olemme olleet maassa pieni toimija. Tytäryhtiön myynti on osa strategiamme toteutusta, jonka tavoitteena on taloudellisen tuloksemme parantaminen ja keskittyminen ydinliiketoimintoihimme päämarkkina-alueillamme”, Caverionin toimitusjohtaja Ari Lehtoranta sanoo tiedotteessa.

Caverion ei julkista kauppahintaa. Kaupalla ei ole olennaista vaikutusta konsernin taloudelliseen asemaan tai tulokseen.

Caverion odottaa yrityskaupan toteutuvan vuoden 2019 ensimmäisen neljänneksen aikana. Kaupan toteutuminen on ehdollinen tavanomaisille ehdoille, mukaan lukien kilpailuviranomaisten hyväksynnät.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Caverion myy Puolan-tytäryhtiönsä Strabagille”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat