Kiinteistöjen hoito-ohje koronan leviämisen torjunnassa päivitettiin – virus ei tartu nykytiedon mukaan iv-kanavien pintoihin

Eurooppalaisten LVI-järjestöjen -liitto REHVA on tarkentanut ohjeensa koronaviruksen leviämisestä ja torjunnasta rakennuksissa.

Koronavirus.

Vaikka maailman terveysjärjestön WHO:n 29. maaliskuuta julkistamassa tieteellisessä yhteenvedossa ilmateitse tapahtuvaa viruksen leviämistä ei pidetä merkittävänä muutoin kuin potilaiden hoitotilanteissa, on kuitenkin lisääntyvää näyttöä siitä, että viruksen leviäminen ilmateitse on mahdollista muutoinkin. Suomenkieliset ohjeet on päivittänyt 1.4.2020 Aalto-yliopiston emeritusprofessori Olli Seppänen.

Rehvan ohjeistus lähtee siitä, että pienikin riski on otettava huomioon. Lähikontaktien välttäminen ja käsihygienia ovat kuitenkin ensisijaiset ehkäisytoimet.

Huomio tulopuolen paineeseen

Rehvan ohjeistuksen tarkennuksessa on puututtu erityisesti pyörivien lämmöntalteenottolaitteiden (lto) vuotoihin, joiden suuruus voi olla jopa 20 prosenttia tuloilmavirrasta.

Suomessa tällaista vuotoa ei juurikaan esiinny, kuten muualla Euroopassa, koska meillä yleinen käytäntö on järjestää korkeampi paine lämmöntalteenotossa tuloilman puolelle. Seppäsen mukaan näiltä osin Rehvan suositusta ei ole tarpeen noudattaa Suomessa, jos tulopuolen todellinen paine on suurempi kuin poistopuolen.

Ilmanvaihdon jatkuvatoiminen käyttö (24/7) saattaa olla ylimitoitettu varotoimenpide. Sillä on kuitenkin keskeinen rooli mahdollisten sisäilmassa olevien virusten poistamisessa, minkä vuoksi tehokas ilmanvaihto on tärkeää.

Ilmanvaihdon käyntiaikojen kahden tunnin pidentämisellä ennen ja jälkeen rakennuksen käyttöä saadaan yleensä riittävä huuhtelu epäpuhtauksen poistamiseen tilasta. Suomen rakennuksissa on yleisesti tehokas ilmanvaihto.

Sisätilojen huolellinen puhdistaminen on Rehvan ohjeistuksien mukaan edelleen tärkeä keino vähentää mahdollista virusten leviämistä.

Viruksen leviämisreitit

  1. Koronavirus voi levitä kosketustartunnassa pinnoilta ihmisestä toiseen kosketusten kautta ja virus voi elää pinnoilla vuorokausia.
  2. Pisaratartunta voi syntyä sairastavan henkilö aivastuksen, yskimisen tai puheen synnyttämistä pisaroista. Pisarat leviävät vain 1-2 metriin saakka, jolloin niissä oleva vesi on myös haihtunut. Jäljelle jäävä virus voi levitä sellaisenaan tai tarttua ilmassa oleviin hiukkasiin ja levitä niiden mukana.
  3. Ilmassa leviävän viruksen merkityksestä ollaan vielä epävarmoja, mutta SARS -epidemiassa se oli merkittävä.
  4. WC:n huutelun pisarointi oli merkittävä leviämisreitti Sars-epidemiassa, mutta sitä ei ole vielä todettu Covid-19 -epidemian yhteydessä.

 

Ilmavirtausten mukana liikkuvat virukset

Rehvan yhteenveto koskee erityisesti ilmavirtausten mukana liikkuvia viruksia. Yhteenvedossa esitetään esimerkiksi  seuraavia kiinteistöjen käyttöön liittyviä näkökohtia, jotka liittyvät koronaviruksen leviämiseen.

Riittävä jatkuva ilmanvaihto 24/7 vähentää altistusta, mutta tilan huuhtelu muutaman tunnin ajan voi ajaa saman asian, kunhan myös puhtaudesta on huolehdittu. Lisäksi kannattaa huolehtia, että ulkoilmaa ajetaan ilmanvaihtoon mahdollisimman paljon. Palautusilman käyttö kannattaa estää. Ikkunatuuletusta voidaan käyttää ilmanvaihdon lisäämiseksi, erityisesti painovoimaisen ilmanvaihdon kohteissa.

Huoneilman kosteudella ei  juurikaan voida vaikuttaa virukseen, sillä kosteus hillitsee virusta vasta suhteellisen kosteuden ylittäessä 80 prosenttia. Huonelämpötilallakaan ei juuri ole merkitystä, sillä lämpötila hillitsee virusta vasta yli 30 asteen lämpötiloissa. Alhainen ilmankosteus heikentää hengitysteiden vastustuskykyä virukselle, mutta ilmankosteuden säätely ei ole kuitenkaan tarpeen.

Mahdollisten vuotojen vuoksi regeneratiivista lämmöntalteenottoa on vältettävä epidemian aikana, jos poistopuolen paine on suurempi kuin tulopuolen.

Kanavien puhdistuksella ei ole nykytiedon mukaan merkitystä viruksen leviämisessä, sillä pienet hiukkaset kulkevat ilman mukana eivätkä tartu pintoihin.

Ilmanvaihtolaitoksen suodattimilla ei ole merkitystä viruksen leviämisessä (hiukkaskoko on 80-160 nm) eikä ulkoilmansuodatuksella ole merkitystä, koska ulkoilma ei ole virusten lähde. Huonekohtaisilla ilmanpuhdistimilla voidaan vaikuttaa viruspitoisuuteen huoneilmassa, jos suodatin on HEPA-tasoa.

Tätä artikkelia on kommentoitu 2 kertaa

2 vastausta artikkeliin “Kiinteistöjen hoito-ohje koronan leviämisen torjunnassa päivitettiin – virus ei tartu nykytiedon mukaan iv-kanavien pintoihin”

  1. Virus on levinnyt sairaalojen käytävillekin, jos tartuttava virus säilyy kolme tuntia ilmassa, jouduttuaan metallipinnalle se säilyy 24 tuntia ja muovipinnoilla 72 tuntia. Puu- ja kuparipinnoilla se ei säily kovin kauaa.

  2. Seuraisin rakennuksen oviverhokoneita ja pyörteet oviaukoissa. Itse sammuttaisin ne ennen kuin noudattaisin Seppäsen ohjeita

Jätä kommentti