Kokeile kuukausi maksutta

Uponorin tammi-maaliskuu oli vahva – alkuvuoden liikevoitto vahvistui roimasti

Rakennus- ja yhdyskuntatekniikan järjestelmiä toimittavan Uponorin liikevaihto kasvoi 11,5 prosenttia tämän vuoden tammi-maaliskuussa.

Uponorin Ecoflex- putken tuotantolinja.

Liikevaihtoa kertyi 277,4 miljoonaa euroa. Vuotta aiemmin liikevaihtoa oli 28,5 miljoonaa euroa vähemmän. Liikevoitto kasvoi roimasti ja oli 28,6 (14,3) miljoonaa euroa, joten kasvua kertyi peräti 99,9 prosenttia.

Yhtiön osakekohtainen tulos oli 0,30 (0,10) euroa. Sijoitetun pääoman tuotto oli 21,4 (8,0) prosenttia ja nettovelkaantumisaste laski 52,2 (72,8) prosenttiin.

Yhtiö peruutti maaliskuun puolessa välissä vuodelle 2020 antamansa ohjeistuksen johtuen heikosta näkyvyydestä mahdollisiin COVID-19-pandemian aiheuttamiin vaikutuksiin vertailukelpoiseen liikevoittoon. Kun näkyvyys paranee ja merkittävä epävarmuus hälvenee, Uponor päivittää näkymiään ja antaa uuden ohjeistuksen.

“Kaikilla segmenteillämme oli erittäin vahvat vuoden ensimmäiset kuukaudet, vaikka ensimmäiset COVID-19:ään liittyvät rajoitukset alkoivat näkyä rakennusmarkkinoilla maaliskuun viimeisten viikkojen aikana”, Uponorin toimitusjohtaja Jyri Luomakoski kertoo tulostiedotteessa.

Alkuvuodesta yhtiön talotekniikka-segmentillä Euroopan ja Pohjois-Amerikan liikevaihto ja liikevoitto paranivat.

”Myös Uponor Infralla oli hyvä alkuvuosi, sekä liikevaihto että liikevoitto paranivat. Kannattavuus parani etenkin Ruotsissa ja Puolassa. Parannusta tukivat erityisesti kasvaneet volyymit, kun markkinaosuus kasvoi vakiotuotteiden myynnissä.

”Ensimmäisen neljänneksen vahva suoritus yhdistettynä vahvaan kassavirtaamme vuonna 2019 luovat vakaan taloudellisen pohjan pandemian vaikutusten seuraaviin vaiheisiin. Olemme ensimmäisellä neljänneksellä kasvattaneet kassapositiotamme laskemalla liikkeelle yritystodistuksia. Lisäksi meillä on käyttämättömiä komittoituja luottolimiittejä. Nämä tekijät antavat meille sietokykyä heikommassa markkinatilanteessa, joka on todennäköinen johtuen COVID-19:n leviämisen hidastamiseksi tehtyjen toimenpiteiden vaikutuksista makrotalouteen. Varautuaksemme odotettua heikomman kysynnän jatkumiseen huhtikuuta pidempään olemme myös aloittaneet toimenpiteet kulujemme sopeuttamiseksi uuteen kysyntätilanteeseen”, Luomakoski kertoo.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Uponorin tammi-maaliskuu oli vahva – alkuvuoden liikevoitto vahvistui roimasti”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat