Kokeile kuukausi maksutta

Realia Group yhdistää kaksi kiinteistövälitysbrändiään

SKV Kiinteistönvälitys ja Huoneistokeskus yhdistävät voimansa syyskuun alusta lähtien yhden Huoneistokeskus-brändin alle. Molemmat kuuluvat Realia Groupiin.

Kuluttajista nyt vain pieni osaa harkitsee asuntokauppoja. Kuva: Lauri Lähteenmäki

”Näemme, että brändien yhdistymisen myötä pystymme palvelemaan suomalaisia kodinvaihtajia entistä paremmin ympäri Suomen sekä samalla tarjoamaan välittäjillemme nykyaikaisia työkaluja. Brändien nykyisissä toimintapaikkakunnissa ei ole päällekkäisyyksiä, joten yhdistymisen myötä Huoneistokeskuksen valtakunnallinen läsnäolo ja paikallinen asiantuntijuus kasvavat huomattavasti. Kun yhdistämme panostuksemme yhden brändin taakse, yksi plus yksi tulee olemaan enemmän kuin kaksi”, Realia Groupin toimitusjohtaja Kari Virta sanoo.

Samaan aikaan brändien yhdistymisen kanssa molempia yrityksiä liiketoimintajohtajana johtanut Anu-Elina Hintsa siirtyy uusiin tehtäviin Realia Group -konsernin ulkopuolelle.

Huoneistokeskuksen vetovastuun ottaa 1.9.2020 alkaen Huoneistokeskuksen hallituksen puheenjohtaja sekä Huoneistokeskuksen emoyhtiö Realia Groupin toimitusjohtaja Kari Virta.

Realia Group -konserniin kuuluvat Suomessa Realia Isännöinti, Realia Management, Huoneistokeskus , SKV Kiinteistönvälitys ja Huom! Huoneistomarkkinointi. Baltian liiketoiminnoista vastaa A/S Ober-Haus sekä Ruotsin toiminnoista Hestia.

Realia Group -konsernin palveluksessa työskentelee noin 2 000 asiantuntijaa, ja konsernin liikevaihto on noin 134 miljoonaa euroa. Realia Groupin omistaa pohjoismainen pääomasijoitusrahasto Altor Fund IV.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Realia Group yhdistää kaksi kiinteistövälitysbrändiään”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat