Kokeile kuukausi maksutta

Kalasataman valmistuminen lykkääntymässä vuoteen 2027 – SRV pyytää Helsingiltä lisää aikaa tornien rakentamiseen

Kalasataman keskuksen piti olla Helsingin kaupungin ja SRV:n tekemän sopimuksen mukaan 95-prosenttisesti valmis vuoden 2024 lopussa.

Kalasataman tornit eivät valmistu alkuperäisessä aikataulussa. Kuva: Jussi Helttunen

Rakennusyhtiö SRV on pyytänyt kaupungilta lisäaikaa Kalasataman tornitalojen valmistumiseen. SRV aikoo rakentaa Kalasatamaan yhteensä kahdeksan tornitaloa, joista seitsemän on tarkoitus olla asuintaloja.

Sopimukseen on kirjattu, että SRV:n tulee toteuttaa yksityisistä ja julkisista osista muodostuva iso ja monimuotoinen keskus Kalasatamaan Itäväylän sekä metroraiteiden ympärille ja niiden alle. Kokonaisuuteen kuuluu muun muassa kauppakeskus ja maanalainen pysäköintilaitos, kahdeksan tornitaloa sekä terveys- ja hyvinvointikeskus.

Redin ostoskeskus ja sote-keskus ovat valmistuneet, mutta tornitalot eivät ole nousseet aiotussa aikataulussa.

Valmista vuonna 2027?

Kalasataman keskuksen piti olla Helsingin kaupungin ja SRV:n tekemän sopimuksen mukaan 95-prosenttisesti valmis vuoden 2024 lopussa. Käytännössä siis vähintään seitsemän kahdeksasta tornitalosta piti valmistua kuudessa vuodessa.

SRV pyytää, että Kalasataman keskuksen kokonaisaikataulua muutetaan siten, että se on valmis vuoden 2027 loppuun mennessä.

NYT Kalasataman keskuksen kauppakeskusosa, pysäköintilaitos ja puistokansi on otettu käyttöön.

Tornitaloista vasta ensimmäinen, Majakka, on valmistunut ja asukkaat muuttivat sisään loppuvuodesta 2019.

Toinen asuintorni Loisto on rakenteilla. Sen on tarkoitus valmistua marraskuussa 2021. Keskuksen pohjoispuolelle sijoittuvan kolmannen tornitalon, Lumo Unon rakennustyöt ovat käynnistyneet.

Muiden tornien osalta suunnittelu on kuitenkin vasta osin edennyt rakennuslupavaiheeseen.

Vesivahinko viivästytti rakentamista

SRV perustelee aikataulun lykkäystä sillä, että kauppakeskus Redin ja ensimmäisen asuintornitalon Majakan toteutus muodostui yhtiölle ennakoitua haasteellisemmaksi. Tornitalo Majakan rakennusvaiheessa tapahtunut laaja vesivahinko viivästytti rakennuksen valmistumista viime syksynä.

SRV vetoaa myös siihen, että rakentamisen rahoitus on vaikeutunut pankkien kiristyneiden vakavaraisuusvaatimusten johdosta. Esitetyt aikataulumuutokset antaisivat joustoa ja tukisivat rakentamisen sujuvaa etenemistä ja valmistumista, SRV perustelee.

Aikataulunmuutosta käsitellään tiistaina kaupunkiympäristölautakunnan kokouksessa.

Lautakunnan esityslistan mukaan Kalasataman keskuksen kiinteistön kauppojen vakuus on tarkistettu 1­200 000 euron suuruiseksi. Vakuus toimii sopimussakkona, mikäli SRV ei osta tai maksa toteutussopimuksen ja kiinteistökaupan esisopimuksen mukaisesti tonttien vielä myymättä olevia määräosia tai maksa lisäkauppahintaa Kalasataman keskuksen tonteista ja pysyvistä käyttöoikeuksista.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Kalasataman valmistuminen lykkääntymässä vuoteen 2027 – SRV pyytää Helsingiltä lisää aikaa tornien rakentamiseen”

  1. Niin… pelastaako kaupunki SRV;n, jos pelastaa, niin saahan kaikki muutkin helpotuksia.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat