KIinteistömaailma kertoo tehneensä syyskuussa enemmän asuntokauppoja kuin missään kuussa sitten vuoden 2013

Asuntojen hinnat eriytyvät edelleen alueellisesti mutta myös eri-ikäisten asuntojen välillä.

Asuntokauppa käy Risto Kyhälän mukaan nyt hyvin. Kuva: Kiinteistömaailma

”Nelikymppisiksi ehtineet asunnot tarjoavat kohtuuhintaista asumista monin paikoin”, sanoo Kiinteistömaailman toimitusjohtaja Risto Kyhälä.

Kiinteistömaailman teettämän asuntobarometrin mukaan koronavirusepidemia näkyy asuntomarkkinoilla nyt vähän, vaikka talouden kehitykseen liittyy suurta epävarmuutta ja työttömyys on kasvussa.

Asuntojen hintojen nousun odotetaan jatkuvan isoissa kaupungeissa ja jopa koko maassa keskimäärin.

”Epidemia on vaikuttanut käsittämättömän vähän. Moni odotti keväällä hintojen laskua, mutta näin ei käynyt eikä meidän näkemyksen mukaan ole käymässäkään”, Kyhälä sanoo.

Kiinteistömaailman ennusteen mukaan Helsingissä hinnat nousevat seuraavan vuoden aikana 3,7 prosenttia, Turussa 3,4 prosenttia ja Tampereella 2,5 prosenttia.

Keskimäärin Kiinteistömaailman barometri ennustaa asuntojen hintojen nousevan Suomessa prosentin verran.

Halutaan tilavampi asunto

Epidemian vaikutus on ollut pikemminkin kauppoja kiihdyttävä, kun runsas kotona olo on herättänyt monissa halun tilavamman asunnon hankkimiseen.

Kesällä ilmiö näkyi myös loma-asuntojen kaupassa. Kyhälän mukaan moni pitkään myynnissä ollut kohde löysi kuluneena kesänä ostajan.

Asunnon vaihtohalut ovat näkyneet myös Tilastokeskuksen kokoamassa kuluttajabarometrissa, jonka mukaan poikkeuksellisen moni harkitsee nyt asunnon ostamista.

”Meidän kokemuksen mukaan ostoaikeet muuttuvat teoiksi kuuden kuukauden päästä”, Kyhälä sanoo.

Asuntokaupassa oli keväällä notko voimakkaiden rajoitustoimien aikaan. Kesästä asti kauppa on kuitenkin käynyt hyvin vilkkaana.

Kiinteistömaailman kautta tehtiin syyskuussa 1279 kauppaa, mikä oli enemmän kuin missään kuussa sitten vuoden 2013.

Kyhälän mukaan kauppa on jatkunut vilkkaana myös lokakuussa.

Kiinteistömaailman mukaan asuntojen hintojen alueellinen eriytyminen jatkuu edelleen.

Laskevan hintakehityksen paikkakuntia on erityisesti Itä-Suomessa. Ilmiö osuu yhteen muuttotappion ja palvelujen heikkenemisen kanssa.

Miljoona-asuntoja vain kourallinen

Kyhälän mukaan ison kuvan asuntomarkkinasta antavat suuret luvut.

”Koko maassa on myynnissä noin 50 000 asuntoa. Näistä viidesosa on myynnissä pääkaupunkiseudulla. Asuntokaupoista kuitenkin 30 prosenttia tehdään täällä ja rahasta 40 prosenttia liikkuu pääkaupunkiseudulla”, hän sanoo.

Myynnissä olevista asunnoista alle 250 000 euron hintaisia on Kyhälän mukaan 35 000. Miljoona-asuntoja on vain kourallinen.

Asuntojen hintakehitys on eriytynyt voimakkaasti myös asuntojen iän mukaan. Hyvin vanhojen kantakaupungin kivitalojen ja uusien asuntojen hinnat nousevat edelleen.

Sen sijaan ”keski-ikäisten” 60–90-luvuilla valmistuneiden asuntojen hintakehitys on huomattavasti heikompaa.

”Rakennustekniikat olivat hyvin korkeatasoisia viime vuosisadan alussa. Vanhoissa kantakaupungin asunnoissa ostetaan myös pala kulttuurihistoriaa. Toisaalta myös uusissa asunnoissa on parempaa tekniikkaa ja siihen kannattaisikin uusissa asunnoissa panostaa”, Kyhälä sanoo.

Kyhälän mukaan hintakehitys myös paikkakuntien sisällä on eriytynyt voimakkaasti. Maakuntien keskuskaupungeissa hintakehitys keskustojen ja reuna-alueiden välillä voi olla hyvin erilaista.

”Myös Helsingissä erot kalleimpien ja halvimpien alueiden välillä ovat moninkertaistuneet. Monet viime vuosina rakennetut uudet kaupunginosat ovat nostaneet alueidensa arvoa ja imagoa todella paljon.”

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “KIinteistömaailma kertoo tehneensä syyskuussa enemmän asuntokauppoja kuin missään kuussa sitten vuoden 2013”

Jätä kommentti