Metso Outotec rakentaa teknologiakeskuksen Tampereen Lahdesjärvelle

Yhtiö ostaa 23,4 hehtaarin tontin Tampereen Lahdesjärveltä.

Konepajayhtiö Metso Outotec ostaa tontin Tampereen Lahdesjärveltä, yhtiö tiedottaa. Metso Outotecin tarkoituksena on sijoittaa 23,4 hehtaarin tontille uusi teknologiakeskus. Tontti oli aiemmin Tampereen kaupungin omistuksessa.

Kyseessä on muutto, jossa uuden tehtaan on tarkoitus jatkaa yhtiön tähänastista toimintaa alueella eli valmistaa esimerkiksi erilaisia kivenmurskaimia sekä teloilla liikkuvia murskaus- ja seulontalaitteita.

Lahdesjärven alueelle siirtyvät toiminnot, jotka tällä hetkellä sijaitsevat esimerkiksi Tampereen Hatanpäällä.

Tampereen kaupunki ja Metso Minerals kirjoittivat hankkeesta yhteistyösopimuksen tämän vuoden maaliskuussa.

Seuraavaksi hankkeessa on edessä rakennusluvan hakeminen. Varsinaisesta rakentamisesta Metso Outotec tekee päätöksen luvan saamisen jälkeen.

Yhtiö odottaa rakentamisen alkavan vuonna 2022 ja uuden teknologiakeskuksen aloittavan toimintansa vuonna 2024.

Metso Outotecillä on yli 15 000 työntekijää yli 50 maassa, ja sen havainnollistava yhdistetty liikevaihto vuonna 2019 oli noin 4,2 miljardia euroa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Metso Outotec rakentaa teknologiakeskuksen Tampereen Lahdesjärvelle”

Jätä kommentti