Kokeile kuukausi maksutta

Vanha satamakiinteistö vaihtaa omistajaa 5 miljoonalla eurolla Helsingin Katajanokalla – Kiinteistö muutetaan asunnoiksi

Rakennus valmistui 1800-luvun lopulla ja oli valmistuessaan osa Viaporin sotasatamaa. Venäjän vallan aikana Laivastokatu 20 palveli ainakin satamahallinnon rakennuksena.

Kiinteistökaupan näkymät ovat epäselvät. Kuvituskuva Helsingin Laivastokadulta: Senaatti-kiinteistöt

Senaatti-kiinteistöt myy Helsingin Katajanokalla osoitteessa Laivastokatu 20 sijaitsevan vanhan satamakiinteistön yksityiselle omistajalle. Uuden omistajan on tarkoitus rakentaa kohteeseen asuntoja.

Kohteesta järjestettiin tarjouskilpailu vuonna 2017. Samana vuonna ostajan kanssa tehtiin esisopimus kaupasta. Kauppa päästiin viimeistelmään nyt, kun tontin kaavamuutos on vahvistettu. Aikaisemmin kohde oli merkitty asemakaavassa hallinto- ja virastorakennusten korttelialueeksi, mutta uusi lainvoimainen asemakaava mahdollistaa kohteen käytön asumiseen.

Myydyn kiinteistön pinta-ala on noin 1800 neliömetriä ja rakennuksen pinta-ala noin 2000 bruttoneliötä. Kohteen kauppahinta on noin 4,9 miljoonaa euroa.

”Tekemämme kiinteistökaupan myötä uusi omistaja pääsee aloittamaan muutostyöt kohteessa. On hienoa, että tämä kulttuurihistoriallisesti arvokas kohde, joka on ollut osa Katajanokkaa jo 1800-luvun lopulta asti, pääsee nyt uuteen käyttöön”, sanoo Senaatti-kiinteistöjen myyntipäällikkö Leena Palokangas.

Rakennus valmistui 1800-luvun lopulla ja oli valmistuessaan osa Viaporin sotasatamaa. Venäjän vallan aikana Laivastokatu 20 palveli ainakin satamahallinnon rakennuksena.

Suomen itsenäistyttyä sinne muutti Merivoimien esikunta, ja vuodesta 1983 vuoteen 2016 siellä toimi Suomenlahden merivartioston esikunta.

Yksinkertaistettua uusrenessanssityyliä edustavassa rakennuksessa on kolme maanpäällistä kerrosta ja osittainen kellari. Kellaritiloissa on teknisiä- ja arkistotiloja sekä saunaosasto. Maanpäällisissä kerroksissa on toimistotilaa. Rakennuksessa on lisäksi matala ullakko ja kaksi parveketta Laivastokadulle päin.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Vanha satamakiinteistö vaihtaa omistajaa 5 miljoonalla eurolla Helsingin Katajanokalla – Kiinteistö muutetaan asunnoiksi”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat