Merkkikallion viimeisten kolmen voimalan rakennustyöt päästään aloittamaan KHO:n päätöksen myötä

Vaasan ja Mustasaaren raja-alueella sijaitsevan Merkkikallion tuulipuiston viimeistenkin voimaloiden rakentaminen voidaan aloittaa, kun korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen mukaan myös loput kolme voimalaa ovat saaneet rakennusluvan.

Uusiutuvan energian yhtiö OX2 ja kanadalaista eläkevarallisuutta sijoittava Renewable Power Capital (RPC) allekirjoittivat toukokuussa 2021 sopimuksen 15 tuulivoimalan rakentamisesta Merkkikallion tuulipuistoon. Sopimuksentekohetkellä kolmen voimalan rakennusluvat eivät kuitenkaan olleet valituskierroksen takia vielä lainvoimaisia, joten viime kesänä päästiin aloittamaan vain 12 voimalan rakennustyöt. Nyt KHO:n päätöksen tultua loppujen kolmen voimalan rakentaminen aloitetaan heti.

Parhaillaan Merkkikallion tuulipuiston alueella rakennetaan teitä, nostokenttiä ja voimaloiden perustuksia. Tuulipuiston sähköverkon rakentaminen on juuri aloitettu, ja työt sen osalta jatkuvat ensi kesään. Varsinaiset tuulivoimalat pystytetään kesällä 2022, ja tuulipuisto valmistuu vuoden 2022 loppuun mennessä, jolloin se luovutetaan omistajalleen RPC:lle.

Tuulipuiston voimaloiden korkeus on 240 metriä, ja koko puiston yhteenlaskettu kokonaisteho tulee valmistuessaan olemaan 82,5 megawattia. Tuulipuisto liitetään sähköverkkoon Merkkikallion tuulipuiston alueelle rakennettavan uuden sähköaseman kautta.

Hanke käynnistyi jo vuonna 2013, ja rakennustöidenkin piti alkaa jo vuonna 2015. Alun perin tuulipuistoon piti tulla 30 tuulivoimalaa, mutta hankkeen laajuus on supistunut matkan varrella puoleen.

Merkkikallion tuulipuisto

  • Turbiinit: GE 158 5,5 MW
  • Infratyöt: Suvic
  • Sähköasemat: VEO
  • Muuntajat: Multirel/Koncar

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Merkkikallion viimeisten kolmen voimalan rakennustyöt päästään aloittamaan KHO:n päätöksen myötä”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat