NCC myy Suomen asfalttiliiketoimintansa Asfalttikalliolle – bisnes ostajan käsiin vuoden loppuun mennessä

Vuonna 2012 perustettu Asfalttikallio on nopeasti kasvattanut liiketoimintaansa ja siitä on tullut vahva toimija Suomen markkinassa.

NCC:n Suomen asfalttiliiketoiminnan kannattavuus on ollut heikkoa usean vuoden ajan. Nyt väki siirtyy uuden omistajan leipiin.

NCC on löytänyt uuden omistajan asfalttiliiketoiminnalle, jonka se laittoi myyntiin jo marraskuussa 2020. Perusteena oli se, ettei NCC:llä ole Suomessa infrarakentamista eikä asfalttitoiminnoilla ole siten synergiaa eri liiketoimintojen välillä. Lisäksi Suomen asfalttiliiketoiminnan kannattavuus on ollut heikkoa usean vuoden ajan.

”Myynti on ollut osa suunnitelmaamme parantaa liiketoiminta-alueen kannattavuutta viime vuodesta lähtien. Asfalttikallio on strategisesti sopivampi omistaja, ja voi tarjota enemmän kehittymismahdollisuuksia niin liiketoiminnalle kuin henkilöstölle”, sanoo liiketoiminta-alue NCC Industryn johtaja Ylva Lagesson tiedotteessa.

Vuonna 2012 perustettu Asfalttikallio on nopeasti kasvattanut liiketoimintaansa ja siitä on tullut vahva toimija Suomen markkinassa.

”NCC:n asfalttiliiketoiminnan ostaminen antaa meille erinomaisen mahdollisuuden toteuttaa aiemmin tehtyä strategiaamme kaupassa saatavan kaluston ja ammattitaitoisten ihmisten avulla”, sanoo Asfalttikallion toimitusjohtaja Antti Kalliomaa.

Sopimus kattaa liiketoiminnan siirtymisen kalustoineen ja voimassa olevine urakkasopimuksineen Asfalttikallion omistukseen vuoden 2021 loppuun mennessä. NCC:n Suomen asfalttiliiketoiminnassa työskentelee 200 henkilöä ja he siirtyvät kaupan myötä uuden omistajan palvelukseen vanhoina työntekijöitä. NCC Industryn Suomen kiviainestoiminnot eivät kuulu kauppaan.

Lue lisää kaupasta: ”Laiva kääntyy ja suomalainen yritys ostaa ruotsalaisen” – NCC-kauppa kaksinkertaistaa Asfalttikallion markkinaosuuden

Osapuolet ovat sopineet, että kauppasummaa ei julkisteta. Kaupan ei odoteta vaativan Suomen kilpailuviranomaisten hyväksyntää.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “NCC myy Suomen asfalttiliiketoimintansa Asfalttikalliolle – bisnes ostajan käsiin vuoden loppuun mennessä”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat