Tutustu nyt 1 kk veloituksetta!

Vuoden 2025 LVI-urakoitsija on porilainen Vehmasputki oy

Vehmasputki Oy palkittiin LVI-Päivillä Tampereella 23.10.2025.

Kuuntele juttu

Artikkeli tiivistettynä

  • Vehmasputki Oy, tunnettu LVI-urakoitsija Satakunnassa jo 50 vuoden ajan, on valittu Vuoden LVI-urakoitsijaksi painottaen asiakaskeskeisyyttä, vastuullisuutta ja liiketoiminnan kehittämistä.
  • Yritys työllistää 50 asiantuntijaa ja on laajentanutr toimintaansa jäähdytys- ja lämpöpumpputekniikoihin sekä kiinteistöautomaatioon.  Jyrki Vehmaskangas on luotsannut yritystä vuodesta 2006 lähtien.
  • Vehmaskangas korostaa strategista ja vastuullista liiketoimintaa, mikä johti 45 % kasvuun liikevaihdossa vuonna 2024.
  • Hän ehdottaa, että pankkirahoituksen saamiseksi remontteihin valtion tulisi tarjota samantyyppinen takaus kuin opintolainoissa, mikä ei veisi ylimääräistä rahaa valtiolta.

Tämä on tekoälyn luoma ja toimittajan tarkistama tiivistelmä.

Vehmasputki oy on tunnettu pitkään Satakunnassa luotettavana ja osaavana LVI-urakoitsijana, jonka palvelutarjonta on muodostunut asiakkaiden tarpeiden mukaiseksi. Valinnan suorittanut raati painottikin valinnassaan erityisesti asiakaskeskeisyyttä, vastuullisuutta ja liiketoiminnan kehittämistä.

”Olemme valtavan ylpeitä tästä tunnustuksesta. Se kuuluu koko henkilöstöllemme ja asiakkaillemme – yhdessä olemme tehneet tämän mahdolliseksi”, Vehmasputken toimitusjohtaja Jyrki Vehmaskangas toteaa.

Vehmasputki on nimenä tuttu putkiliike Satakunnassa jo 50 vuoden takaa eli vuodesta 1976 lähtien. Yrityksen perusti alkujaan Jyrki Vehmaskankaan setä Pekka Vehmaskangas, ja Jyrki Vehmaskangas ryhtyi vuorostaan yrittäjäksi vuonna 2006.

Yritystoiminnan painopiste on edelleen Satakunnassa yritys työllistää noin 50 ammattilaista. Vehmasputki toteuttaa kattavasti kaikkia talotekniikan järjestelmiä, mukaan lukien jäähdytys- ja lämpöpumpputekniikka sekä kiinteistöautomaatio.

Vehmasputki on myös aina panostanut vahvasti asiakaslähtöisiin palveluihin, kestävään toimintaan ja avoimeen yhteistyöhön sekä henkilöstön hyvinvointiin. Tärkeä painopiste vuoden LVI-urakoitsijaa valitessa oli myös kannattavuuden huomioiminen liiketoiminnassa sekä strateginen ajattelu.

Kasvu perustuu vastuulliseen ajatteluun

Vehmaskankaalle valinta Vuoden LVI-urakoitsijaksi ei olekaan vielä mikään päätepiste, vaan välipysäkki matkalla kohti yhä vastuullisempaa ja uudistuvampaa yritystoimintaa. Hän kiittääkin kaikkia, jotka ovat olleet osa tätä matkaa.

”Asiakkaidemme luottamus ja toimiva yhteistyö ovat olleet ratkaisevia menestyksellemme. Olemme kiitollisia jokaisesta kohtaamisesta ja projektista, kokonaisuuden koosta riippumatta.”

”Poris ei hötkyillä. Kasvumme perustuu vastuulliseen ajatteluun – niin liiketoiminnassa, henkilöstön hyvinvoinnissa kuin taloudellisessa kannattavuudessa. Päätökset tehdään maltillisesti pitkän aikavälin etua silmällä pitäen”, Vehmaskangas korostaa.

Vuoteen 2024 Vehmasputken liikevaihto kohosikin edellisen vuoden vajaasta yhdeksästä miljoonasta eurosta 45 prosenttia yli 13 miljoonaan euroon myös tuloskunnon säilyessä hyvänä. Vehmaskangas kertoo, että Vehmasputki ei vielä ole osatuloutuksen piirissä, mutta tähän siirrytään ensi vuonna.

”Siirrymme uuteen käytäntöön juuri siksi, että rinnakkaiset vuodet näyttäisivät vähän järkevimmiltä eikä niissä olisi niin suurta poukkoilua puoleen tai toiseen. Meillä tuloutui kyseiseen vuoteen yrityksemme historian kaksi isointa urakkaa, eli Karin Kampus Raumalla ja Porissa Postitalon saneeraus.”

”Hankkeet tuloutuivat viime vuoteen, vaikka todellisuudessa emme tehneet niihin kumpaankaan enää viime vuonna töitä. Siltä osin liikevaihdon hypähdys vääristää hieman todellisuutta, mutta kun siirrymme osatuloutukseen, saamme liikevaihdon näkymään sellaisena kuin sen kuuluisikin olla.”

Raskaat vuodet rokottavat yrityksiä

Vehmaskangas uskoo, että Porin suunnalla kuluva vuosi ja ensi vuosi näyttävätkin sitten samanlaisilta kuin muuallakin Suomessa, eli ei näytä hirveän hyvältä. Hän toteaa, että viime vuodet ovat olleetkin varsinaista kalkinjuomista.

”Meilläkin tarjouslaskentaa on ollut ihan kohtalaisesti – voisin sanoa, että jopa hyvällä tasolla – mutta urakoinnin hintataso on sellainen, että talotekniikkaurakoitsijat potkivat sillä itseään nilkoille. Toki itsellenikin tulee laskennassa joskus virheitä, mutta nyt on hintataso ihan kuralla.”

Ensi vuotta Vehmaskangas odottaa positiivisemmissa tunnelmissa, osasyynä tähän on Poriin Forcitille rakennettava uusi TNT-räjähdetehdas. Vaikkei se Vehmasputkea työllistäisikään, on sillä positiivisia heijastusvaikutuksia Porin alueen teollisuusrakentamiseen.

”Nythän olisi kaikkein järkevintä investoida, kun urakoitsijat tekevät hankkeita halvalla osin pakon edessä, kun ihmiset halutaan pitää töissä. Kahden–kolmen vuoden päästä tilanne keikahtaa toiseen suuntaan, ja sitten on meidän vuoromme tienata.”

Vehmaskangas pelkää, että ensi talvi on kuluvasta matalasuhdanteessa tiukin. Sen seurauksena ihmisiä poistuu alalta ja myös eläköityy ennenaikaisesti, ja hetken päästä on taas työvoimapula.

Vehmaskangas antaa valtiolle ilmaisen vinkin

Vehmaskangas ymmärtää hallituksen toimet tässä taloudellisessa tilanteessa, jossa rahaa ei vaan riitä jaettavaksi vasemmasta oikeaan taskuun. Mutta jotain olisi silti tehtävissä.

”Ainakin täällä Porin seudulla niin yksityisihmiset kuin taloyhtiötkin tekisivät remontteja. Mutta yhdessäkin remonttihankkeessa, jossa toimimme pääurakoitsijana, saatiin rahoitus pankista vasta kolmannella kierroksella”, Vehmaskangas kertoo.

”Ensin taloyhtiöön piti tehdä perinteinen putkiremontti, eli vesijohdot, viemärit, kylpyhuoneet ja sähköt. Siihen emme saaneet rahoitusta.”

”Sitten tiputimme pois viemärit ja kylpyhuoneet, eli olisimme tehneet vain vesijohdot ja sähköt. Mutta siihenkään ei taloyhtiö saanut rahoitusta. Lopuksi ehdotimme, että tehdään pelkät vesijohdot, niin vasta siihen saatiin pankilta rahoitus.”

Taloyhtiöllä oli oikea tahtotila, mutta pankin mielestä vakuudet eivät riittäneet. Tähän saumaan Vehmaskangas ehdottaakin opintolainan tyyppistä valtiontakausta, joka helpottaisi asiaa pankin kannalta.

”En jaksa uskoa, että taloyhtiöitä menisi kohtuuttomassa määrin konkurssiinkaan. Valtio vain pönkittäisi pankkeja niiltä osin, aivan kuten opintolainojakin. Tämä ei olisi pois keneltäkään”, Vehmaskangas huomauttaa.

”Rahaahan tämä ei oikeastaan vaatisi lainkaan.”

Vuoden LVI-urakoitsijan valitsivat teollisuuden, tukkukaupan ja suunnittelun edustajat Oraksen maajohtaja Marko Sundholm, Dahlin hankinta- ja markkinointijohtaja Toni Orela ja SKOL:n kehityspäällikkö Matti Kiiskinen.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Vuoden 2025 LVI-urakoitsija on porilainen Vehmasputki oy”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat