Kokeile kuukausi maksutta

Perustuslakivaliokunta päätti 26.11.2010, että paljon aiheellista porua aiheuttaneen jätevesiasetuksen pääsisältö pitää säätää laissa, ei vain asetuksessa. Lisäksi valiokunta vaatii, että putsareiden pitää olla kohtuuhintaisia. Ja valtio on joutumassa asetuksen aiheuttamien turhien ja liiallisten kustannusten maksumieheksi.

Myös rakennusten uudet energiamääräykset ovat Ympäristöministeriön asetuksia, jotka säädetään 05.02.1999 annetun maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 13 §:n nojalla. Nyt ehdotetut määräykset ovat radikaali muutos aikaisempaan, ja aiheuttavat kohtuuttomia lisäkustannuksia uudisrakentamiselle (jatkossa myös korjausrakentamiselle).

Analogisesti jätevesiasian kanssa myös rakennusten uudet energiamääräykset pitäisi säätää laissa. Lisäksi kustannusten pitää olla kohtuullisia! EUn RES- ja EPBD-direktiivit selkeästi mahdollistavat investointikustannusten kohtuullisuuden harkinnan sekä jopa vaatii optimaalisten elinkaarikustannusten laskennan ja ratkaisut => ei siis liikaa rahaa energiansäästöön.

Ja mikään direktiivi ei vaadi 25% uudistuvaa energiaa eikä kiellä suorasähkölämmitystä!

Kirjoitus on julkaistu Olavi Tupamäen energia-aiheisella blogisivustolla:http://energiatyhmyrit.blogspot.com/,

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Mallia jätevesiasetuksesta?”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat

Olavi Tupamäkihttps://www.rakennuslehti.fi/kirjoittajat/olavi-tupamaki/