Vantaan Tikkurilaan rakennetaan maan alle jalkapallokentän kokoinen parkkihalli

Vantaan Tikkurilan keskustaan kaupungintalon itäpuolelle aletaan pian kaivaa noin jalkapallokentän kokoista ja kahden kerroksen syvyistä monttua, johon tulee pysäköintitilaa kaikkiaan 360:lle autolle. Pysäköintilaitoksen kerrosala on kaikkiaan runsaat 13 500 neliötä. Vantaan rakennuslupajaosto myönsi tiistaina 5. huhtikuuta pysäköintilaitokselle sekä kaupungintalon peruskorjaukselle ja laajennukselle.

Kansalaiset keskittäisivät tuulivoimatuotannon tuulipuistoihin

Valtakunnallisen tuulivoimakyselyn vastaajat suhtautuvat tuulivoimaan myönteisesti. Tuulivoimalat eivät häiritse maisemassa 74:ää prosenttia vastaajista. Keskitettyjen tuulipuistojen rakentamista kannatti 75 prosenttia. Satakuntaliiton kysely on osa laajempaa Mannertuuli Satakunnassa -hanketta, jonka tavoitteena on selvittää Satakunnan manneralueen parhaat paikat tuulivoiman hyödyntämiseen.

Elinkaarihankkeisiin kaivataan lisää kumppanuutta

Elinkaarimallit rakennusinvestointien toteutusmuotona kiinnostavat sekä tilaajia että palveluntuottajia, mutta niihin liittyy edelleen runsaasti haasteita. Aitoa kumppanuutta ja innovaatioita kaivataan lisää. Lisäksi maksumekanismeja ja riskien jakoa tulee selkeyttää sekä lisätä mahdollisuuksia toimintamallien monistamiseen. Tiedot käyvät ilmi tutkimuksesta, jonka oikeustieteen ylioppilas Niina Hakkarainen on tehnyt Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto Raklin, Rakennusteollisuus RT:n ja Infra ry:n ohjauksessa. Tutkimukseen on haastateltu 19 elinkaarihankkeissa kokemusta saanutta tilaajien, palveluntuottajien ja rahoittajien edustajaa.

Kansallismuseoon rakennetaan maanalaisia vastaanotto- ja huoltotiloja

Suomen Kansallismuseon tontille maan alle louhitaan vastaanotto- ja huoltotiloja. Kalliotiloihin sijoitetaan muun muassa erilaista varastotilaa, näyttelyteknistä säilytys- ja pakkaamotilaa sekä konservointilaitoksen tarvitsemia karanteeni- ja pakastustiloja. Kalliotila varustetaan myös Kansallismuseon esineistön suojaksi kriisiaikojen varalta. Kalliotilojen rakentamisen tilaajina toimivat Museovirasto ja Senaatti-kiinteistöt. Urakoitsija on Lemminkäinen Infra Oy. Jo käynnissä olevat louhintatyöt valmistuvat kesään 2011 mennessä.

Maanalainen monitoimitila suunnitteilla Helsingin Töölönlahdelle

Helsingissä on valmisteltu asemakaavan muutosta, joka mahdollistaa maanalaisten monitoimitilojen rakentamisen Töölönlahden puiston eteläosaan. Maan alle on tarkoitus sijoittaa kulttuuriin, opetukseen, näyttelyihin, kokouksiin tai ravintola- ja kahvilatoimintaan sopivia tiloja. Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyi kaavamuutosluonnoksen kokouksessaan torstaina 31.3.

Tampereen kaupunkiraitiotie sai reittiluonnoksen

Tampereelle suunniteltu kaupunkiraitiotie on edennyt konkreettisiin vaihtoehtoihin. Ensimmäinen pikaratikkalinja veisi suunnitelman mukaan Hervannasta keskikaupungin kautta Lentävänniemeen. Suunnittelupöydällä on linjan useassa kohdassa vielä kaksi reittivaihtoehtoa, joiden mahdollisuuksia selvitellään kevään ja kesän mittaan. Yksi kysymyksistä on se, koukkaako raitiolinja Tampereen yliopistollisen sairaalan kautta vai viekö se suorempaa reittiä Sammonkatua pitkin.

Länsimetron rahoitus varmistui

Länsimetron rakentamisen rahoitus on varmistunut, kun Euroopan Investointipankki (EIB), Pohjoismaiden Investointipankki (NIB), Espoon ja Helsingin kaupungit sekä Länsimetro Oy allekirjoittivat perjantaina 1. huhtikuuta puitesopimukset asiasta. EIB on varautunut lainaamaan Länsimetro Oy:lle yhteensä 450 miljoonaa euroa ja NIB 120 miljoonaa euroa. Lainan takaisinmaksuaika on 30 vuotta.