Oulujärven ylitystiestä kiistaa hallituksessa

Oulujärven ylitystiestä on syntynyt erimielisyyttä hallituksessa. Kaavoitusasioista vastaava ministeri Jan Vapaavuori (kok.) esitti torstaina valtioneuvostossa, ettei tielinjausta hyväksyttäisi Kainuun maakuntakaavassa. Kaavapäätös jäi pöydälle liikenneministeri Anu Vehviläisen (kesk.) vaatimuksesta.

Pöyryltä tulosvaroitus

Pöyry Oyj on antanut vuotta 2009 koskevan tulosvaroituksen, mutta toistaa samalla jo aiemmin antamansa ohjeistuksen, jonka mukaan konsernin liikevaihdon arvioidaan laskevan ja voiton ennen veroja heikkenevän merkittävästi vuoteen 2008 verrattuna. Vaikka Pöyry toistaa aiemman ohjeistuksensa, talousjohtaja Esa Ikäheimosen mukaan tulosvaroituksen antaminen nähtiin järkeväksi, sillä yhtiön näkemys kuluvasta vuodesta on muuttunut pessimistisemmäksi kuin vuoden alussa. Koska aiempi ohjeistus oli niin väljä, sitä ei tarvinnut nyt muuttaa.

Niska & Nyyssönen toteuttaa Nummen kaatopaikan kunnostuksen Forssassa

Forssassa käynnistetään huhtikuussa Nummen vanhan kaatopaikan kunnostustyö, joka on yksi lähivuosien suurimmista kaatopaikkakunnostuksista Suomessa. Entisessä sorakuopassa ensimmäisen luokan pohjavesialueella sijaitsevan kaatopaikan kunnostus tehdään massanvaihdolla. Massanvaihdon on arvioitu kestävän 6-7 kuukautta. Urakoitsijaksi on valittu Niska & Nyyssönen Oy, joka myös vastaa massojen loppusijoittamisesta. Kunnostuksen kokonaiskustannusarvio on 3,5 miljoonaa euroa.

Keski-Suomelle maakuntakaava – vähittäiskaupan suuryksikköjä jäi vahvistamatta

Ympäristöministeriö on vahvistanut Keski-Suomen maakuntakaavan, joka käsittää koko maakunnan ja sisältää kaikki alueidenkäyttömuodot. Siinä on osoitettu alueita tulevia tarpeita varten muun muassa asumiseen, työpaikoille ja palveluille. Maakuntakaavasta jätettiin vahvistamatta seitsemän seudullista vähittäiskaupan suuryksikköä, tiettyjen teiden merkittävää parantamista osoittavia tiemerkintöjä sekä kahden tien linjaukset.

Mikkelissä entisen kyllästämöalueen pilaantunut maaperä on puhdistettu

Mikkelin entisen ratapölkkykyllästämön pilaantuneet maat on poistettu pohjavesikerroksen yläpuolelta suunnitelmien mukaisesti. Tässä kunnostuksen ensimmäisessä vaiheessa kreosootin pilaamaa maa-ainesta kaivettiin 72 200 tonnia. Ennen kunnostusta määräksi arvioitiin 70 000 tonnia. Pilaantunut maa vietiin Metsäsairilan jätekeskukseen. Kaivun aikaiset haju- ja pölyhaitat jäivät vähäisiksi.

Kokkolan edustan sedimenttien haitallisten aineiden riskit yllättävän lieviä

Kokkolan rannikon sedimenttien haitallisten aineiden pitoisuudet ja ekologiset riskit vaihtelevat enimmäkseen lievästä kohtalaiseen, vaikka metalli- ja kemianteollisuus ja asutuksen jätevedet ovat vuosikymmeniä kuormittaneet aluetta. Merkittäviä riskejä esiintyy vain ruoppausmassojen läjitysalueella Trullevin edustalla. Tällä alueella raskasmetallien ja tuntemattomien haitallisten aineiden pitoisuudet aiheuttavat haitallisia vaikutuksia pohjaeläimistölle.