Suomen vanhin tuulivoimapuisto puretaan – suurin osa materiaalista kierrätetään

Suomen ensimmäinen tuulivoimapuisto rakennettiin vuonna 1991 Vaasan lähelle Korsnäsiin. Nyt puiston neljä 200 kilowatin tuulivoimalaa ovat elinkaarensa päässä. Delete aloitti purkutyön syyskuun 1. päivä, ja valmista on parissa viikossa.

Turun suurien opiskelija-asuntokohteiden arkkitehtuurikilpailujen voittajat valittiin

Turun Ylioppilaskyläsäätiön (TYS) kahden uuden opiskelija-asuntokohteen arkkitehtuurikilpailujen voittajat on valittu. Kohteet ovat todella suuria, sillä niihin tulee yhteensä noin 550 asuntoa ja niiden kokonaiskustannusarvio on noin 80 miljoonaa euroa.

Laitaatsalmen 500-metrisen betonisillan kannen valu kesti yli neljä vuorokautta

Savonlinnassa valtatie 14 -hankkeen yhteydessä rakennetaan kaksi kiinteää siltaa Laitaatsalmen vesiväylän yli. Ensimmäisen sillan kannen valmisbetonin valu tehtiin elokuun lopussa, ja se kesti yli neljä vuorokautta. Valmisbetonia meni noin 5000 kuutiota.