YIT peruskorjaa toimitiloja Carlylelle Helsingin Vallilassa

Kansainvälinen pääomasijoitusyhtiö The Carlyle Group vuokraa toimitilaa Helsingin Vallilasta Senaatti-kiinteistöille, joka puolestaan vuokraa tilat edelleen Liikenteen turvallisuusvirasto Trafille. Senaatin kymmenen vuoden sopimuksella vuokraamat 5 800 neliömetrin tilat kunnostetaan täysin ennen maaliskuuta 2011, jolloin tiloihin tulee Trafin uusi pääkonttori. Carlyle on valinnut YIT:n toteuttamaan peruskorjauksen. Rakennuttamisesta vastaa Kiinteistö-Tapiola Oy.

Fingrid teki investointipäätöksen merikaapelin rakentamisesta Viroon

Sähkönsiirron kantaverkkoyhtiö Fingrid Oyj on tehnyt investointipäätöksen toisen tasasähköyhteyden, EstLink 2:n, rakentamisesta Suomen ja Viron välille. Merikaapeli toteutetaan yhteistyössä Viron kantaverkkoyhtiö Eleringin kanssa. Suunniteltu siirtoyhteys on 650 megawattia, ja sen kokonaiskustannukset ovat noin 320 miljoonaa euroa. Hankkeen toteutuminen edellyttää vielä Viron juuri avattujen sähkömarkkinoiden myönteistä kehitystä ja 100 miljoonan euron tukea EU:lta.

BM saanut yli 40 miljoonan euron runkotilaukset Ruotsissa

BM-ryhmään kuuluva Betongmästarna Sverige Ab on solminut kuluvan kevään aikana sopimukset runkotoimituksista kolmeen merkittävään kohteeseen Ruotsissa. Tuoreimpana on Tukholmaan nouseva monitoimiareena Stockholmsarenan. Lisäksi BM toimittaa rungot toimistorakennus Kv. Uarda 5:een Solnassa sekä hoitolaitokseen Tukholmassa. Tilausten yhteisarvo on 40-45 miljoonaa euroa riippuen optioiden toteutumisesta.

Rakennustoimisto Pohjola rakentaa 1 000 senioriasuntoa

Rakennustoimisto Pohjola Oy aikoo rakentaa 1 000 senioriasuntoa seuraavien 10 vuoden aikana Etelä-Suomeen. Yhtiön arvion mukaan Suomessa rakennetaan nykyisin noin 1 000 uutta senioriasuntoa vuodessa, kun tarve olisi kolminkertainen. Arvion taustalla on tuore kyselytutkimus, jonka tietojen keräämiseen Rakennustoimisto Pohjola osallistui.

Skanska rakentaa kauppakeskuksen ja asuntoja Martinlaaksoon

Skanska rakentaa Citycon Oyj:lle kauppakeskuksen Vantaan Martinlaaksoon. Tulevan 14-kerroksisen rakennuksen kahteen ensimmäiseen kerrokseen tulee liiketilaa noin 7 300 neliömetriä. Citycon investoi rakennettavaan kauppakeskukseen noin 26,3 miljoonaa euroa, josta Skanskan urakkasumma on noin 18,3 miljoonaa euroa. Lisäksi kauppakeskuksen päälle rakennetaan asuntoja, joiden 5 000 neliömetrin rakennusoikeuden Citycon myi 19. toukokuuta 2,3 miljoonalla eurolla Skanska Talonrakennus Oy:lle.

Helsinki etsii ilmoittautumismenettelyllä pientalorakennuttajia

Helsingin kaupunki käyttää uutta ilmoittautumismenettelyä etsiessään toteuttajia Ormuspellon, Alppikylän ja Vuosaaren pientalotonteille. Ormuspeltoon ja Alppikylään on suunnitteilla pääosin kaupunkipientaloja ja Vuosaareen rivitaloja ja terassitaloja. Tonteille voidaan rakentaa yhteensä yli 300 omistusasuntoa ilman hitas-ehtoja. Hankkeet on suunnattu rakennuttajille, rakennusliikkeille, talotehtaille ja rakennuttajakonsulteille. Toteuttajat pyritään valitsemaan vuoden 2010 loppuun mennessä.

Lemminkäinen toteuttaa ison toimisto- ja asuintalon Töölönlahdelle

Lemminkäinen rakentaa toimistotalon Helsingin ydinkeskustaan. Töölönlahden puiston laidalle, Finlandia-talon ja päärautatien väliin nousevaan ekotehokkaaseen viisikerroksiseen taloon suunnitellaan myös asuntoja, liiketiloja ja yleisölle avointa kahvilaa. Rakennuttaja on Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Etera. Senaatti-kiinteistöjen hallitus on päättänyt myydä tontin Eteralle, mutta lopullinen kauppa vaatii eduskunnan hyväksynnän. Se tehtäneen kesäkuussa lisäbudjetin käsittelyn yhteydessä.