Jos sinulle tulee Rakennuslehti, rekisteröitymällä saat kaikki rakennuslehti.fi-sisällöt luettavaksesi.
Jos sinulle ei tule Rakennuslehteä, voit silti rekisteröityä, jolloin saat oikeuden kommentoida lukottomia artikkeleita, mutta et pääse lukemaan lukittuja artikkeleita.
Vuoden Silta 2015 -palkinnon on saanut Ylisoutajan silta Joensuusta ja kunniamaininnan korjattu porilainen Reposaaren läppäsilta. Palkinnon myönsi Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL.
Nuorten arkkitehtien kansainvälinen Europan 13 -arkkitehtuurikilpailu käynnistyy tänään. Kilpailussa on mukana lähes 50 kohdetta eri puolilta Eurooppaa. Suomen kilpailukohteet sijaitsevat Espoossa, Jyväskylässä ja Seinäjoella.
Talotekniikkasuunnitteluun, konsultointiin ja ohjelmistoihin keskittyvä Granlund-konserni kasvatti viime vuonna sekä liikevaihtoaan että tulostaan. Koska tuloskasvu jäi kuitenkin hitaammaksi kuin liikevaihdon kasvu, suhteellinen kannattavuus heikkeni hieman.
Päätoimija-konserni on ostanut kajaanilaisen Insinööritoimisto Mäkeläinen Oy:n koko osakekannan. Myyjinä olivat insinööritoimiston avainhenkilöt Lasse Mäkeläinen, Ville Jurvansuu, Anssi Määttä ja Jari Saastamoinen.
Kemijärvelle on valmisteltu jo noin 1,5 vuoden ajan arviolta 700–800 miljoonaa euroa maksavaa biojalostamoa, joka tuottaisi paikallisesta havupuusta tuotteita esimerkiksi tekstiili- ja energiateollisuuteen sekä rehutuotantoon. Suomen metsäkeskuksen Heikki Nivala kertoi asiasta Ylelle.
Jyväskylän kaupunkirakennelautakunta saa ensi viikolla pohdittavakseen Tourujoen kehittämissuunnitelman. Toteutuessaan kaupungin ydinkeskustan liepeillä kulkevan jokialueen kunnostukseen uppoaa miljoonia euroja.
Länsi-Espoon Finnoon kaupunginosan ensimmäinen asuntotuotannon mahdollistava Finnoo-Djupsundsbäckenin asemakaava tulee kaupunkisuunnittelulautakunnan käsittelyyn ensi viikolla.