Kiinteistökauppaan kytketty lahjoitus uuteen harkintaan Turussa

Turun kaupunginhallitus pohtii uudelleen omistamansa Kauppiaskadun ja Läntisen Rantakadun kulmassa sijaitsevan arvokiinteistön myyntiä. Kiinteistölautakunta siunasi kaupan toimitusjohtaja Rauno Puolimatkalle pari viikkoa sitten. Asia mutkistui, kun Puolimatka lupasi sen jälkeen lahjoittaa kaupungille miljoona euroa uuden kävelysillan rakentamiseen Aurajoen ylitse. Lahjoitus oli kytketty kaupan toteutumiseen.

Uudisrakentamisen volyymi kasvoi 13,2 prosenttia vuodessa

Uudisrakentamisen volyymi-indeksi on noussut Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan 13,2 prosenttia viime vuoden heinäkuusta kuluvan vuoden heinäkuuhun ulottuvana ajanjaksona. Asuinrakentaminen on ollut yhtä vilkasta kuin vuotta aiemmin. Omakotitalojen rakentamisen volyymi on kasvanut, kun taas rivi- ja kerrostalorakentaminen on hiipunut selvästi verrattuna viime vuoden heinäkuuhun.

Kiinteistönvälittäjät: Ostajien hintatietoisuus lisääntynyt

Suomen kiinteistönvälittäjäliiton toimitusjohtajan Jukka Malilan mukaan asunnonostajien hintatietoisuus on lisääntynyt viime aikoina. Yhtenä syynä tähän hän pitää asuntojen hintatietopalvelua ja yleensäkin lisääntynyttä tapaa hankkia kohteiden tietoja jo ennen asuntoesittelyihin tulemista.

Turku miettii Pennisillan miljoonalahjoituksen hyväksymistä

Turun pitää vielä harkita, ottaako se vastaan miljoonan euron lahjoituksen uutta Aurajoen kävelysiltaa varten. Konsuli Rauno Puolimatka on asettanut lahjoituksen ehdoksi sen, että hänen ja Turun kaupungin välinen kiinteistökauppa toteutuu. Asiasta uutisoi Turun Sanomat.

Rauno Puolimatkan lahjoitus mahdollistaa sillan rakentamisen Turussa

Konsuli Rauno Puolimatka on lahjoittanut Turun kaupungille miljoona euroa Aurajoen ylittävän, kevyelle liikenteelle tarkoitetun ”Pennisillan” rakentamiseksi. Auransillan ja Kirkkosillan välille rakennettava silta yhdistää Vanhan Suurtorin ja pääkirjastokorttelin toisiinsa.