Kokeile kuukausi maksutta

Kiinteistönvälittäjät: Ostajien hintatietoisuus lisääntynyt

Suomen kiinteistönvälittäjäliiton toimitusjohtajan Jukka Malilan mukaan asunnonostajien hintatietoisuus on lisääntynyt viime aikoina. Yhtenä syynä tähän hän pitää asuntojen hintatietopalvelua ja yleensäkin lisääntynyttä tapaa hankkia kohteiden tietoja jo ennen asuntoesittelyihin tulemista.

– Hintatietopalvelu on ollut tervetullut väline hintatason arviointiin ja yleistietojen keräämiseen. Kohteiden tietoja etsitään nykyisin jo hyvin paljon etukäteen internetistä, ja tietoja asiakkailla on nykyisin aivan toisin kuin aiemmin, Malila summaa.

Liitto oli mukana jo palvelun suunnittelussa, koska sen katsottiin lisäävän asuntokaupan avoimuutta ja läpinäkyvyyttä. Malila kuitenkin muistuttaa, että palvelusta ei voi suoraan selvittää, minkä verran jonkin asunnon jollakin alueella tulisi maksaa.

– Kohteen tarkat tiedot ovat kuitenkin vasta kohteeseen tutustumisen varassa. Joillain voi olla sellainen käsitys, että jonkun tietyn alueen asunnot olisivat keskenään veljeksiä ja niiden hinnan pitäisi olla sama. Näin ei kuitenkaan ole, vaan ne ovat kaikki yksilöitä ja hinnoitellaan yksilön arvon mukaan.

Ympäristöministeriön tavoitteena oli, että palvelu hillitsisi liian korkeita hintapyyntöjä ja lyhentäisi myyntiaikoja. Malilan mukaan ainakin tapauskohtaisesti palvelu saattaa näin tehdä.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Kiinteistönvälittäjät: Ostajien hintatietoisuus lisääntynyt”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat