Kokeile kuukausi maksutta

Myös omakotitalojen myyntihinnat voivat tulla nettiin

Internetissä kesällä avattu asuntojen hintatietopalvelu saattaa laajeta myös omakotitaloihin. Ympäristöministeriön kehittämisjohtajan Markku Tahvanaisen mukaan laajentamiselle on tässä vaiheessa näytetty ”keltaista valoa”, mutta päätöksiä asiasta ei ole tehty.

Internetissä kesällä avattu asuntojen hintatietopalvelu saattaa laajeta myös omakotitaloihin. Ympäristöministeriön kehittämisjohtajan Markku Tahvanaisen mukaan laajentamiselle on tässä vaiheessa näytetty "keltaista valoa", mutta päätöksiä asiasta ei ole tehty.

– Käyttäjiltä on tullut sellaista palautetta, että palveluun haluttaisiin mukaan myös omakotitalojen tiedot. Se ei ole mahdoton ajatus, mutta lähitulevaisuuden asia se ei kuitenkaan ole, Tahvanainen sanoo.

Nykyisin ympäristöministeriön ja valtion asuntorahaston tarjoamassa hintapalvelussa voi etsiä vain rivi- ja kerrostaloasuntojen toteutuneita myyntihintoja. Heti avaamisensa jälkeen sivusto saavutti huiman suosion, mutta syksyä kohden kävijämäärät ovat tasaantuneet.

– Alussa hakuja oli aivan järjettömästi, noin 1,3 miljoonaa kolmen ensimmäisen päivän aikana. Nyt hakujen määrä on 10 000-20 000 päivässä, laskee tietohallintojohtaja Heikki Heikkilä ympäristöministeriöstä.

Kauppojen vähyys estää julkaisun

Omakotitaloihin laajentamisen lisäksi käyttäjät ovat toivoneet hintatietopalveluun lisää alueellista kattavuutta sekä lisää välittäjiä. Nykyisin hintatietoja voi etsiä 15 suurimmasta kaupungista, ja mukana ovat kolmen suuren välittäjän kaupat.

Tahvanaisen ja Heikkilän mukaan myös kaupunkien ja välittäjien määrää pohditaan vuodenvaihteen jälkeen.

– Vuodenvaihteeseen saakka palvelun annetaan olla tällaisena kuin se nyt on. Sen jälkeen istutaan alas ja katsotaan, miten sitä mahdollisesti kehitetään saadun palautteen ja käyttömäärien perusteella, Heikkilä sanoo.

Palvelun laajentamista kovin pieniin kaupunkiin vaikeuttaa se, että palvelussa ei julkaista kaupoista tietoja, ellei samalla kadulla ole tehty vähintään kolmea samanlaista asuntokauppaa. Nyt mukana ovat Helsinki, Espoo, Tampere, Vantaa, Turku, Oulu, Lahti, Kuopio, Jyväskylä, Pori, Lappeenranta, Rovaniemi, Joensuu, Vaasa ja Kotka.

Sivusto kesti ryntäyksen

Palautetta ja palvelua koskevia kysymyksiä tulee Tahvanaisen mukaan vielä päivittäin. Hänen mukaansa palaute on ollut yllättävänkin myönteistä.

– Aika vähän on ollut niitä, jotka ovat halunneet omat tietonsa pois palvelusta. Jonkin verran palautetta on tullut palvelun virheistä, esimerkiksi väärin olleista hissitiedoista.

Heikkilän mukaan palvelu kesti teknisesti hyvin ensimmäisten päivien kävijäryntäyksen. Kävijät tekivät yhden istunnon aikana alussa jopa parikymmentä hakua, kun hakuja nyt tehdään keskimäärin kolme tai neljä yhden istunnon aikana.

– Se arvattiin, että palvelu nousee alkupäivinään niin suosituksi. Sivustolle muun muassa ajettiin kuormitustestit ennen sen aukeamista, Heikkilä sanoo.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Myös omakotitalojen myyntihinnat voivat tulla nettiin”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat