EK julkisti Kasvun manifestin yritysten toimintaympäristön uudistamiseksi

Elinkeinoelämän keskusliitto EK on julkistanut omat keinonsa suomalaisen teollisuuden uudistamiseksi.Kasvun manifesti -hankkeessa on on koottu yhteen elinkeinoelämän näkemys siitä, millaiset uudistustalkoot Suomella on edessä, jos teollisuuden halutaan säilyvän ja menestyvän Suomessa myös tulevaisuudessa. Toimenpiteet on tiivistetty neljään teesiin.

Rakentamisen konkurssit kääntyivät kasvuun elokuussa

Rakentamisen konkurssien määrä kasvoi kuluvan vuoden elokuussa verrattuna viime vuoden vastaavaan kuukauteen. Alalla pantiin vireille elokuussa yhteensä 71 konkurssia, kun vuotta aiemmin luku oli 66. Konkurssiin haetuissa yrityksissä työskenteli yhteensä 360 henkeä, kun vuotta aiemmin lukumäärä oli 377. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen konkurssitilastoista.