Arvioitua suurempia kustannuksia on kritisoinut julkisuudessa aiempi ympäristöministeri Jan-Erik Enestam (r.). Enestamilla oli merkittävä rooli asetuksen synnyssä, sillä se hyväksyttiin hänen ministerikaudellaan vuonna 2004.
Nyt rakentaessaan kesämökkiä Enestam on saanut konkreettisesti huomata, mistä asetuksessa on kyse. Hän väittää saaneensa siitä harhaanjohtavia tietoja.
"En halua syyttää virkamiestä siitä, että hän olisi tahallaan yrittänyt syöttää minulle vääriä tietoja. Voi olla, että hänkään ei tiennyt", Enestam totesi STT:lle.
Asiaa valmistellut virkamies ei halunnut kommentoida asiaa.
Enestamin mukaan jätevesijärjestelmän uusiminen voi maksaa jopa 10000 euroa, vaikka hänelle vakuuteltiin summan jäävän korkeintaan 3000 euroon.
"Kuntien käytännöt vaihtelevat"
Haja-asutusalueiden kiinteistöjen on täytettävä uudet vaatimukset viimeistään vuonna 2014. Lehtomäki myöntää, että asetuksen toimeenpanossa on ollut ongelmia. Kotitalouksia on houkuteltu toimeen muun muassa kotitalousvähennyksellä ja pienituloisille tarkoitetulla investointituella.
"Erittäin paljon toimenpiteitä on tehty. Viimeisimpänä on syksyllä tarkoitus antaa ympäristölainmuutos, joka vapauttaisi ikäihmiset investoinneista", Lehtomäki kertoo.
Enestam on kritisoinut myös kuntien toimintaa, sillä asetusta sovelletaan hänen mukaansa kunnissa eri tavoin.
Lehtomäen mukaan kuntien virkamiehiä neuvotaan vastedes tiiviimmin. Kuntien käsiä ei kuitenkaan voida sitoa täysin.
"Kunnissahan on mahdollisuus antaa erilaisia rakennusmääräyksiä maankäyttö- ja rakennuslain nojalla", Lehtomäki muistuttaa.
STT


Uusimmat uutiset alueelta "Talous" XML/RSS-muodossa