Kokeile kuukausi maksutta

Tilkan sairaalan energiatehokkuus paranee – tavoitteena 200 000 euron säästö

Energiatehokkuuden kehittämiseen erikoistunut LeaseGreen ja Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Etera aloittavat yhteistyön, joka tehostaa historiallisen Tilkan sotilassairaalan energiankäyttöä. LeaseGreen toteuttaa Tilkan kahdessa kiinteistöyhtiössä käyttötarpeiden arvioinnin ja taloteknisten järjestelmien kehityshankkeen, jonka tavoitteena on yhteensä 200 000 euron säästöt kaukolämmön ja sähkön kulutukseen toimenpiteiden elinkaaren aikana.

Tilkan sairaala kuuluu kansallisesti merkittäviin kiinteistöihin.

 ”LeaseGreenin toimintamallin ansiosta kiinteistöjen kustannukset pienenevät ja tekniikka paranee kustannustehokkaasti avaimet käteen –periaatteella”, Eteran kiinteistösijoituspäällikkö Hannu Keinänen sanoo.

Kuukausimaksuun perustuva yhteistyö jatkuu 48 kuukauden ajan. Hankkeen aikana Tilkan rakennuksiin lisätään älykästä talotekniikkaa kuten antureita ja liiketunnistimia sekä optimoidaan kiinteistöyhtiöiden kaukolämpösopimukset.

”Tilkka on hieno referenssi ja mielenkiintoinen projekti siksikin, että se on suojelukohde”, LeaseGreenin toimitusjohtaja Tomi Mäkipelto sanoo. ”Suojeluun liittyvät rajoitteet pitää ottaa tarkasti huomioon ja ne pienentävät jonkin verran potentiaalista energiansäästöä.”

Etera teki Tilkan sairaalaan täydellisen peruskorjauksen, joka valmistui vuonna 2008. Samalla sairaalan viereiselle tontille rakennettiin uusi toimistorakennus ja pysäköintihalli.

”Tilkan tapaus osoittaa, että jopa äskettäin saneeratuista tai uusista kiinteistöistä on löydettävissä järkeviä ratkaisuja energiansäästöön. Vanhemmissa taloissa energiakuluista voidaan nipistää tyypillisesti 15-20 prosenttia. Meidän arviomme mukaan Suomi voisi säästää vuosittain jopa 4-5 miljardia euroa, jos kiinteistöjen ja teollisuuden koko energiansäästöpotentiaali otettaisiin käyttöön.”

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Tilkan sairaalan energiatehokkuus paranee – tavoitteena 200 000 euron säästö”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat