Rakentaminen Korjausrakentaminen Talous Uutiset Johanna Aatsalo Ei kommentteja

Rahanjakajat suosivat jääkiekkoilijoita ja uimareita liikuntapaikkarakentamisessa

Opetus- ja kulttuuriministeriö jakoi liikuntapaikkarakentamiseen tarkoitetut hankeavustukset lähinnä uima-, jää- ja liikuntahalleille. Jaossa oli yhteensä 33,4 miljoonaa euroa.

Someron uusi uimahalli Loiske valmistui syksyllä 2012.

Eniten avustuksia saivat uima- ja jäähallihankkeet, joita listalla oli yhteensä 14. Suurimmat avustukset kohdentuivat uimahalleille.

Korotettu avustus myönnettiin kahdelle hankkeelle eli Pälkäneen Kostia-Areenalle ja Kuusamon jäähalli-liikuntahallihankkeelle. Molemmissa kohteissa syntyy kaksi liikuntatilaa samalla kertaa. Kumpikin hanke sai avustusta 900 000 euroa.

Avustusta sai kaikkiaan 29 hanketta. Toiseksi suurimmat, 800 000 euron, avustukset kohdistuivat Helsingin Töölön urheilutalon uima- ja liikuntahallin sekä Lahden Kivimaan uimahallin peruskorjauksiin.

Esimerkiksi 750 000 euroa saivat Savonlinnan harjoitusjäähalli, Ähtärin liikuntahalli, Seinäjoen jäähalli, Nakkilan liikuntahalli ja kuntosali, Huittisten liikuntahalli, Riihimäen käsipallohalli, Orimattilan urheilutalon 1. vaihe ja Helsingin Kaarelan harjoitusjäähalli sekä Tornion uimahalli.

Olympiastadionille 5 miljoonaa

Suurimman kokonaispotin sai Helsingin Olympiastadionin korjaushanke, jota tuetaan tässä jaossa viidellä miljoonalla eurolla valtakunnallisesti merkittävänä hankkeena.

Aluehallintovirastoille myönnettiin yhteensä yhdeksän miljoonaa euroa edelleen jaettavaksi pienten liikuntapaikkahankkeiden avustamiseen. Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen, kok., toivoo, että aluehallintovirastot osoittavat avustuksia erityisesti koulujen ja päiväkotien pihojen kehittämiseen liikuntaa suosiviksi.

Liikunnan koulutuskeskusten eli esimerkiksi urheiluopistojen peruskorjaushankkeita tuetaan 2,5 miljoonalla eurolla.

Nyt jaetut avustukset on tarkoitettu laajojen käyttäjäryhmien tarpeisiin tarkoitettujen liikuntapaikkojen rakentamista, peruskorjaamista ja varustamista varten.

 

 

Vastaa

Rakennuslehden pääuutisia