Kokeile kuukausi maksutta

Bravida Finlandille uusi toimitusjohtaja

Bravida Finland saa uuden toimitusjohtajan ensi vuonna.

Bravida Finland saa uuden toimitusjohtajan ensi vuonna.

Yhtiön toimitusjohtajana aloittaa ensi vuonna Marko Holopainen. Hän siirtyy tehtävään korjausrakentamiseen keskittyvän Consti Yhtiöiden toimitusjohtajan paikalta.

Tiedotteen mukaan Holopaisella on pitkä ja vankka kokemus talotekniikasta. Hän on toiminut johtotehtävissä muun muassa ABB Installaatioissa, Koja Tekniikassa sekä viimeisimpänä Consti Yhtiöissä, joka on yksi Suomen johtavista korjausrakentamiseen ja taloteknisiin palveluihin keskittyvistä yrityksistä.

”Olen todella tyytyväinen saadessamme Marko Holopaisen joukkoomme. Olen vakuuttunut siitä, että hän tulee pitkällä alan kokemuksellaan ja osaamisellaan jatkamaan Bravidan huolto- ja asennusliiketoiminnan positiivista kehitystä Suomessa. Bravidan laajentuminen Suomeen vuonna 2015 ja sitä seuranneet kolme yritysostoa ovat luoneet meille vahvan perustan jatkuvalle kasvulle”, Bravidan konsernijohtaja Mattias Johansson sanoo.

Marko Holopainen aloittaa Bravida Finlandin toimitusjohtajana maaliskuun 2018 lopussa. Hän seuraa tehtävässä Mattias Johanssonia, joka on toiminut väliaikaisena toimitusjohtajana elokuusta 2017 lähtien. Holopaisesta tulee myös Bravida-konsernin johtoryhmän jäsen.

”Olen erittäin innoissani astuessani Bravida Finlandin toimitusjohtajan rooliin. Yhtiöllä on erinomaiset mahdollisuudet nousta johtavaksi taloteknisten asennus- ja huoltoratkaisujen tarjoajaksi myös Suomessa – kuten se on jo muissa Pohjoismaissa”, Holopainen toteaa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Bravida Finlandille uusi toimitusjohtaja”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat