Vuoden lvi-naiseksi on valittu Kaarina Honka. Kuva: Suvi Suovaara

Vuoden lvi-nainen opettelee nyt ilmastointia

LVI-naiset ry:n perinteisen Vuoden lvi-nainen -palkinnon on saanut tänä vuonna keravalainen projektipäällikkö ja lvi-insinööri Kaarina Honka. Palkinto jaettiin Finnbuild-messujen Talotekniikka-treffeillä.

Kirjoittaja(t) Timo Sormunen

Yli 30 vuoden kokemuksen alalta omaava Honka on palkintoperusteluiden mukaan rakentanut pitkän ja ansiokkaan työuran, joka alkoi aikanaan rakennuspiirtäjäkursseilta ja on jatkunut suunnittelu- ja projektinjohtotehtävissä.

Lvi-alalle Honka kertoo kuitenkin päätyneensä liki vahingossa.

“Rakennuspiirtäjille ei ollut kysyntää, mutta pääsin lvi-suunnittelutoimistoon töihin piirtäjäksi”, hän naurahtaa.

Pitkällä työurallaan Honka on nähnyt suunnittelualan työkalujen ja työtapojen muutoksen. Ensimmäiset piirustukset syntyivät tussilla muovilevylle, sittemmin apuna on ollut tietotekniikka ja alati kehittyvät apuohjelmat. Lvi-insinööriksi hän valmistui vuonna 1992 Espoon-Vantaan teknillisestä oppilaitoksesta.

Työtehtävät ovat vieneet Honkaa myös Venäjälle, muun muassa Moskovaan, Pietariin ja Toljattiin.

Hiljattain hän siirtyi Arelta Lehto Asuntojen palkkalistoille.

”Edessä on nyt uuden opettelua, sillä vastuulle tulee sisäilma- ja ilmastointipuolta”, 55-vuotias Honka toteaa.

Naissuunnittelijoilla on homma hanskassa

Palkittu LVI-ammattilainen on alansa harvoja naisia. Hän toivookin, että toimiala alkaisi vetää heitä nykyistä paremmin puoleensa. Tehtävät ovat mielenkiintoisia ja töitä riittää.

”Itse olen viihtynyt, mutta totta kai se on aina myös luonnekysymys. Työkavereina ja työntekijöinä naiset ovat mitä parhaimpia – ahkeria, luotettavia ja huolellisia”, hän painottaa.

Suunnitteluala on mullistunut kuluneiden vuosikymmenten aikana melkoisesti, mutta yksi perusasia kuulemma pysyy vuodesta toiseen.

”Kiire ei tunnu katovan suunnitteluprosesseissa mihinkään – valitettavasti”, Honka harmittelee.

Talotekniikka-treffien yhteydessä jaettiin myös alan Kultainen kypärä-työturvallisuuspalkinto. Sen sai tällä kertaa järvenpääläinen UVL Talotekniikka Oy.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Vuoden lvi-nainen opettelee nyt ilmastointia”

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi