Kokeile kuukausi maksutta

Tikkurila ei kommentoi kilpailevaa ostotarjousta – markkinoilla arvellaan kiinnostuksen tulevan Yhdysvalloista

Analyytikon mukaan Tikkurilan kuluttajamaalit ja markkina-alueet täydentäisivät hyvin yhdysvaltalaisyhtiöitä, joiden pääpaino on teollisuusmaaleissa.

Kuva: Tikkurila
Kuva: Tikkurila

Maaliyhtiö Tikkurila ei avaa tarkemmin yhtiöstä tehtyä kilpailevaa ostotarjousta. Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Jari Paasikivi sanoo, ettei hallitus voi tässä tilanteessa kertoa enempää kuin on aiemmassa tiedotteessaan kertonut.

Markkinoilla on epäilty, että kilpailevan tarjouksen takana olisi yhdysvaltalainen maaliyhtiö Sherwin-Williams. Yhdysvaltalaisyhtiö kertoi aiemmin Talouselämälle, ettei se kommentoi huhuja.

Tikkurila tiedotti tämän viikon tiistaina, että siitä ostotarjouksen tehnyt yhdysvaltalainen PPG Industries korottaa aiemmin tekemäänsä tarjousta. Tämä tehdään tiedotteen mukaan siksi, että Tikkurila on saanut kilpailevaa tarjousta koskevan yhteydenoton.

Paasikivi ei halua kertoa, millainen tämä yhteydenotto on ollut.

Joka tapauksessa sen vakavuusaste on ollut sellainen, että PPG tarjoaa nyt 27,75 euroa osakkeelta, kun sen aiempi tarjous oli 25 euroa. Tämä nostaa Tikkurilan kaikkien osakkeiden hinnan 1,22 miljardiin euroon. Hallitus suosittelee 15. tammikuuta alkavan ostotarjouksen hyväksymistä.

Alkuperäisen joulukuun puolivälissä tehdyn tarjouksen jälkeen Tikkurilan osakekurssi ampaisi nousuun hieman yli 15 euron tasoltaan ja nousi edelleen torstaina parannetun tarjouksen myötä. Perjantaina kurssi ei enää juuri torstain tasolta noussut, vaan pysytteli noin 28,60 euron tasolla.

Tikkurilan suurimmat omistajat ovat Paasikiven perheen sijoitusyhtiö Oras Invest, työeläkeyhtiö Varma, Mandatum henkivakuutusyhtiö ja vakuutusyhtiö Kaleva. Ne omistavat yhdessä 29,34 prosenttia yhtiöstä.

Inderesin analyytikon Petri Kajaanin mukaan Sherwin-Williams voisi olla mahdollinen kilpailevan ostotarjouksen tekijä, koska Tikkurilan kuluttajapainotteinen tuotevalikoima ja toimintamaat täydentäisivät amerikkalaisyhtiötä.

Kajaanin mukaan myös Hollannissa pääkonttoriaan pitävä Akzo Nobel tai joku Tikkurilan aasialaiskilpailijoista, esimerkiksi Nippon Paint, voisivat olla mahdollisia.

Akzo Nobelilla ja Tikkurilalla on Kajaanin mukaan kuitenkin sen verran päällekkäisyyttä liiketoiminnassaan, että eurooppalaisen kilpailuvalvonnan näkökulmasta kauppaa saattaisi olla vaikea viedä läpi.

Aasialaiskiinnostusta saattaa vähentää se, että Aasiassa maalimarkkinat kasvavat yhä hyvin, kun taas Euroopassa markkinat ovat saturoituneet eli tarjontaa on liikaakin kysyntään nähden.

Kajaanin mukaan PPG:tä ja mahdollisesti muita yhdysvaltalaisyhtiöitä kiinnostaa Tikkurilassa kuluttajamaalien osuus, koska ne ovat vahvempia teollisuusmaaleissa.

”Tikkurilan kautta ne saisivat vahvan kuluttajamaaliosaamisen ja brändit ja vahvat markkinaosuudet Pohjois- ja Itä-Euroopassa ja myös Venäjän markkinajohtajuuden. Se täydentäisi tosi hyvin PPG:n portfoliota maantieteellisestä näkökulmasta”, Kajaani sanoo.

Korona-aika on nostanut kuluttajamaalien kysyntää, kun ihmiset ovat innostuneet remontoimaan ja kohentelemaan nurkkiaan. Tikkurilan liikevaihto kasvoi heinä–syyskuussa viisi prosenttia.

Kajaanin mukaan Tikkurilan osakkeen arvostus on ollut vuosia alakantissa verrattuna sen globaaleihin kilpailijoihin. Hänen mielestään se on perusteltua, koska Tikkurila ei ole kasvanut yhtä hyvin eikä ollut yhtä kannattava.

”Ensimmäinen ostotarjous nosti Tikkurilan arvostuksen verrokkiryhmän tasolle, ja uudella tarjouksella arvostus menee jo kunnolla yli. Itsenäisellä pörssiyhtiö Tikkurilalla ei olisi mahdollista päästä tuollaisiin arvostustasoihin, mutta jos toinen teollinen ostaja saa sen avulla uudet markkina-alueet ja brändit ja pystyy tehostamaan toimintaa synergioiden kautta, sillä on enemmän varaa ja järkeä maksaa tuota hintaa”, Kajaani sanoo.

PPG on yksi maailman suurimmista maali- ja pinnoiteyhtiöistä. Vuonna 2019 yhtiön liikevaihto oli noin 15 miljardia dollaria eli noin 12 miljardia euroa. Tikkurilan koko vuoden 2019 liikevaihto oli 563 miljoonaa euroa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Tikkurila ei kommentoi kilpailevaa ostotarjousta – markkinoilla arvellaan kiinnostuksen tulevan Yhdysvalloista”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat