Kokeile kuukausi maksutta

Stora Enson pääkonttori uudistetaan – Legendaarinen Sokeripala tulee ensimmäistä kertaa vuokramarkkinoille

Alvar Aallon vuonna 1962 suunnittelema toimistorakennus on jakanut kaupunkilaisten mielipiteitä valmistumisestaan lähtien. Tulevaisuudessa rakennuksen ylimmässä kerroksessa oleva nykyinen henkilöstöruokala ja kattoterassi saattavat toimia ravintolana.

 

Stora Enson vanhaan pääkonttoriin suunnitellaan yleisölle avointa ravintolaa terasseineen. Kuva: Newsec
Kuuntele juttu

Stora Enson vanha pääkonttori Helsingin Katajanokalla uudistetaan. Kiinteistön omistaja kertoo tutkivansa vaihtoehtoa, jossa Alvar Aallon vuonna 1962 suunnittelema legendaarinen toimistorakennus muutetaan yhden yrityksen pääkonttorista monen vuokralaisen monikäyttäjätilaksi.

Tiloja vuokraava Newsec sekä kiinteistön vuodesta 2008 omistanut saksalainen Deka Immobilien WestInvest-InterSelect –kiinteistösijoitusrahasto kertovat harkitsevansa myös sitä, että rakennuksen ylimmässä kerroksessa oleva nykyinen henkilöstöruokala ja kattoterassi voisivat tulevaisuudessa toimia ravintolana.

Se olisi iso muutos ikoniseen toimistotaloon, jonne ei kaupunkilaisilla ole ollut juuri pääsyä.

Helsinkiläiset tuntevat rakennuksen nimellä Sokeripala ja moni varttunut muistelee edelleen katkerana sitä, miten Aallon luomuksen tilalta purettiin 1800-luvun lopulla rakennettu kivitalo. Stora Enson pääkonttori on kuitenkin sisältä näkemisen arvoinen. Se on viimeistä ovennuppia ja kattovalaisinta myöten ehtaa Aaltoa.

Se, että rakennus tulee vuokramarkkinoille, on iso muutos. Vaikka alunperin Enso-Gutzeitille pääkonttoriksi suunniteltu kiinteistö onkin vuosien varrella vaihtanut omistajaa, se on säilynyt saman  metsäyhtiön pääkonttorina lähes 60 vuotta.

Aalto-asiantuntija vastaa suunnittelusta

Newsecin vuokraustiimin johtaja Jussi Kivitien mukaan Stora Enson pääkonttorin perusratkaisu soveltuu hyvin jaettavaksi useille eri käyttäjille, vaikka se onkin ollut aiemmin käytössä yhdellä organisaatiolla.

”Rakennuksen toimistotilat ovat pääosin modernia avokonttoria, ja pohjaratkaisu on vapaa eli siinä ei ole kantavia väliseiniä. Kerrosten väliset sisäiset portaat puolestaan parantavat tilojen sisäistä käytettävyyttä. Lisäksi jokaisen toimistokerroksen molemmista päädyistä löytyvät hissiryhmät sekä saniteetti- ja keittiötilat”, Kivitie kertoo tiedotteessa.

Muutoshankkeen suunnittelusta vastaamaan on palkattu arkkitehti Marianna Heikinheimo.  Heikinheimo on Aallon arkkitehtuurista väitellyt tekniikan tohtori, joka on työskennellyt aiemmin useiden Aallon kohteiden parissa, esimerkiksi Viipurin kirjaston mittavassa entisöintiprojektissa.

Vajaa kymmenen vuotta sitten Stora Enson pääkonttorissa toteutettiin mittava peruskorjaushanke, jossa uudistettiin julkisivuja, taloteknisiä järjestelmiä ja sisätiloja. Heikinheimon mukaan peruskorjaus toteutettiin onnistuneesti.

Deka Immobilienin edustaja kertoo, että Deka arvostaa Alvar Aallon perinnön kulttuurillista arvoa ja  kunnioittaa hänen ajatuksiaan ja haluaa siksi sisällyttää ne Kanavaranta 1:n tulevan konseptin suunnitteluun.

Stora Enso saa uuden pääkonttorin

Pois muuttava Stora Enson on saamassa uuden pääkonttorin kiven heiton päähän vanhasta. Kanavarantaan on suunniteltu rakennettavaksi uusi toimisto- ja hotellirakennus.

Rakennuksesta järjestettiin viime vuonna kansainvälinen arkkitehtuurikutsukilpailu. Kilpailun voitti Anttinen Oiva Arkkitehtien ehdotus nimeltä Spring.

Uuden rakennuksen rakennuttaa Varma, ja se rakennetaan Stora Enson omista massiivipuuelementeistä. Helsingin kaupunki valmistelee parhaillaan alueelle uutta asemakaavaa, joka mahdollistaa rakentamisen.

Tavoitteena on, että rakennus valmistuisi vuonna 2023.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Stora Enson pääkonttori uudistetaan – Legendaarinen Sokeripala tulee ensimmäistä kertaa vuokramarkkinoille”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat