Yhteistoiminnallisuutta ajava Lauri Merikallio: ”Siiloissa ja poteroissa on yhä tungosta”

Lauri Merikallio on avainhahmoja lean-ajattelun sekä allianssi- ja muiden yhteistoiminnallisten toteutusmallien juurruttamisessa Suomen kiinteistö- ja rakennusmarkkinoille. Rakennuslehden Vaikuttaja-sarjan haastattelussa hän patistaa alan osapuolia tulemaan ulos poteroistaan.

 

Seppo Mölsän jäähyväisjuttu: Rakentamisen kehitysloikat ovat vaatineet sitkeyttä ja joskus onneakin

Jään syksyllä eläkkeelle samaan aikaan lean-rakentamisen kehittäjän Glenn Ballardin kanssa. Hän ansaitsisi kokonaisen lehden uransa esittelyyn. Minulle riittää tämä jäähyväisjuttu, johon olen yrittänyt tiivistää näkemykseni alan kehityksestä ja kehittäjistä ja hieman tulevaisuudestakin.

Asiantuntijalta: Mitä uutta tahtituotanto tuo rakentamisen tuotannonohjaukseen?

Tahtituotannon kotimainen pioneeri tekniikan tohtori Juha Salminen pelkää, että leaniin pohjautuva tahtituotanto vesittyy, jos sanaa aletaan käyttää löysästi myös aivan perinteisestä rakentamistavasta. Oikea tahtituotanto muuttaa aidosti tuotannonohjausta ja aliurakoitsijoiden toimintakulttuuria.

Tahtituotannossa työnjohtaja nukkuu yönsä hyvin – ”Paine ja stressikin häviää siinä”

Kun alkuhapuilu on tahtituotannossa selätetty ja työt lähtevät kunnolla rullaamaan, työpäivät alkavat toistua samankaltaisina. Niinpä työnjohtajan ei tarvitse enää yöllä murehtia seuraavan päivän asioita.