Palvelu- ja kiinteistöpäällikkö

Metsä Group
Sijainti Äänekoski
Päivämäärät Julkaistu 3.12.2021 Hae viimeistään 21.12.2021

Metsä Fibre

Metsä Fibre on johtava biotuotteiden, biokemikaalien ja bioenergian valmistaja. Olemme maailman suurin markkinahavusellun tuottaja ja globaalisti merkittävä sahatavaran valmistaja. Laadukkaille tuotteillemme riittää kysyntää, sillä uusiutuva puu tarjoaa vastuullisen vaihtoehdon fossiilisille materiaaleille.

Vuonna 2020 liikevaihtomme oli noin 1,8 miljardia euroa, ja työllistämme noin 1 300 henkilöä. Metsä Fibre on osa Metsä Groupia.

Lisätietoja Metsä Fibrestä: www.metsafibre.com

 

Haemme kahta

PALVELU- JA KIINTEISTÖPÄÄLLIKKÖÄ ÄÄNEKOSKELLE

sekä Metsä Boardille että Metsä Fibrelle. Nykyinen tehtävänhaltija on siirtymässä konsernin sisällä uusiin haasteisiin ja samalla on päätetty jakaa tehtävä siten, että molemmille tehtaille haetaan oma henkilö. Valittavat henkilöt tekevät tiivistä yhteistyötä tehdasalueen palvelutoiminnan johtamisessa ja kehittämisessä.

Tarjolla on mielenkiintoinen ja haastava työtehtävä tehdasalueella, jossa hyödynnetään Euroopan uusinta tekniikkaa. Työsuhde on vakituinen ja kokoaikainen (ei vuorotyötä).

Sinun roolisi tulevaisuuden Metsässä

Palvelu- ja kiinteistöpäällikön pääasiallisena tehtävänä on vastata tehtaan infran ylläpitoon liittyvien palvelutoimittajien päivittäisestä ohjauksesta, budjetoinnista, toiminnansuunnittelusta ja toteuman seurannasta sekä turvallisuuskulttuurin edistämisestä. Vastuullesi kuuluu koko tehdasalue aina maa-alueista rakennusten turvallisuusteknologiaan ja muuhun infraan.  Palvelupäällikkönä vastaat oman vastuualueen projektien johtamisesta sekä niihin liittyvistä ulkopuolisista palveluhankinnoista. Tärkeä osa työtäsi on yhteistyö tuotanto-organisaation ja palvelutoimittajien kanssa huomioiden turvallisuuden, laadun sekä toiminnan jatkuva kehittäminen kustannustehokkuus huomioiden.

Parhaat edellytykset tehtävässä onnistumiseen

Omaat rakennusteknisen tai LVI koulutustaustan tai muun soveltuvan teknisen koulutuksen sekä kokemusta kiinteistöalan tai teollisuuden palveluliiketoiminnasta. Toimintatavoiltasi olet aktiivinen, suunnitelmallinen ja organisointikyvyilläsi saat asioita tapahtumaan yhteistyössä muun organisaation kanssa. Tehtävässä vaadittavia tekijöitä ovat halu kehittää omaa osaamista ja kokemus projektityöskentelystä rakennus- tai investointiprojekteissa. Sinulla on aito halu luoda hyviä suhteita eri palvelutoimittajien kanssa.

Miksi Metsä?

Metsä Groupin toimintaa ohjaavat paitsi asiakkaat, myös kestävä arvomaailma ja uusiutuva raaka-aine. Keskitymme kasvuun ja investoimme uusiin liiketoimintamahdollisuuksiin. Metsän menestyksen avain ovat osaavat ja innostuneet ammattilaiset, jotka haastavat itseään jatkuvasti parempiin tuloksiin. 

Haluatko kuulla lisää?

Lisätietoa tehtävästä saat Compass HRG:n konsulteilta: Göran Hernberg +358 500 409 779 tai Sonja Vainio +358 40 508 5162. Sähköpostilla goran.hernberg@compasshrg.fi tai sonja.vainio@compasshrg.fi

Miten prosessi etenee?

Hae tehtävää täältä  21.12.2021 mennessä. Liitä mukaan ansioluettelosi ja kerro myös palkkatoiveesi. Menestystä hakuun!

Avoimet työpaikat

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi