Kokeile kuukausi maksutta

Itäblokkimaista yksityistämistä

Tietoa kirjoittajasta Mikko Kortelainen
Toimittaja, mikko.kortelainen@sanoma.com, Twitter: @toimittaja1
Kaikki kirjoittajan kirjoitukset

Avaran yksityistämisoperaatio tuo mieleen Venäjän ja Viron yksityistämistoimet. Näissä maissa valtion omistamia yrityksiä siirrettiin yksityishenkilöiden omistukseen pilkkahinnalla.

Avaran isot kuntaomistajat ovat katsoneet sivusta, kun yhtiöön luotiin rahakas E-osakkeiden osinkoautomaatti ja A-osakkeiden äänivalta puolitettiin yhtiökokouksessa. Yhtiökokouksia kutsuttiin koolle lyhyellä varoitusajalla ja ne ajoittuivat juhlapyhien tuntumaan. Näin asioiden valmistelu kuntaelimissä oli hankalaa, kun hallitus ei informoinut isoja omistajia päätöksistä etukäteen. Tämä herättää epäilyn siitä, että Avaran hallitus halusi kuntien kannalta epäedullisten päätöstensä menevän sutjakkaasti läpi yhtiökokouksissa.

Avaran operaatioissa voi pohtia hallituksen puheenjohtajuuden huhtikuussa menettäneen Matti Katajan roolia. Lahden kaupungin on ollut vaikea valvoa etujaan Avarassa, kun sen mandaatilla yhtiön hallitusta johtanut Kataja näyttää ajaneen kotikaupunkinsa sijasta yhtiön johdon etua. Kaupunkien Avara-osakkeiden myyntiä tiukasti vastustanut Kataja sai lähtöpassit huhtikuussa ja Avaran hallituksen puheenjohtajaksi nousi Lahden rahoitusjohtaja Mika Mäkinen.

Avaran institutionaaliset sijoittajat Fennia- ja OP-Pohjola -ryhmä ovat yhtiön johdon lisäksi kuntaomaisuutta koskeneen alennusmyynnin voittajia, sillä ne kahmivat omistamillaan E-osakkeilla valtaosan Avaran osinkotuloista. Ehkäpä olisi aihetta pohtia näiden eläkevakuutusyhtiöiden sijoitustoiminnan eettisyyttä. Mielenkiintoista onkin nähdä, käyttävätkö ne lunastusoikeuttaan Saton ja VVO:n kunnilta ostamiin osakkeisiin.

Toistaiseksi Avaran johto on pitänyt paikkansa julkisessa myllytyksessä. Toiminnan uskottavuuden saavuttamisessa on jatkossa iso urakka. Huikeat osinkotulothan tulevat paitsi kuntaomistajilta myös suoraan Avaran asiakkaiden, vuokralaisten taskuista.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Itäblokkimaista yksityistämistä”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat

Mikko Kortelainenhttps://www.rakennuslehti.fi/kirjoittajat/mikko-kortelainen/