Rakennusten ympäristövastuullisuutta täytyy todentaa ymmärrettävästi, läpinäkyvästi ja mahdollisimman yksinkertaisesti. Tämän myötä sitä voidaan hallita, viestiä ja kehittää uskottavasti.
Tällä hetkellä ympäristövastuullisuuden todentaminen on kuitenkin hyvin monenkirjavaa; yksinomaan kaupallisia ympäristöluokituksia on maailmalla tarjolla yli 250. Tämän lisäksi tulevat vielä eri maiden, tutkimuslaitosten, yritysten, projektien ja julkisten toimijoiden omat mittarit, luokitukset ja sertifioinnit. Suomessa tunnetuimpia näistä ovat kansainväliset Breaam- ja LEED –luokitusjärjestelmät sekä aiemmin laajaltikin käytetty kotimainen PROMISE.
Eri tahot ovatkin havahtuneet ympäristövastuullisuuden uskottavan ja yhdenmukaisen todentamisen hankaluuteen rakennetussa ympäristössä. ERA 17 –hankkeen yhteydessä on kirjattu tavoite laatia Suomeen yksinkertainen ja yhtenäinen tapa arvioida rakennusten ympäristötehokkuutta koko niiden elinkaaren ajalta.
Tämän seurauksena julkaistiin vuonna 2013 Rakennusten elinkaarimittarit, jotka on kehitetty yhteistyössä alan toimijoiden kanssa. Mittaristo huomioi ympäristövaikutusten lisäksi taloudelliset ja sosiaaliset vaikutukset. Myös EU:n komissio on käynnistänyt hankkeen, jonka tavoitteena on löytää yhtenäinen eurooppalainen tapa arvioida rakennusten ympäristövaikutuksia tulevaisuudessa.
Tarvitsemmekin selkeitä työkaluja, luotettavaa dataa sekä osaavia ammattilaisia, jotta rakennuksemme olisivat luonnon, talouden ja ihmisen kannalta yhä kestävämpiä.
Tätä artikkelia on kommentoitu kerran
Yksi vastaus artikkeliin “Yhtenäinen käytäntö ympäristövastuullisuuden mittaamiseen”
Kiinteistösijoittajien ohjekirjana on Leed, joka on tehty ihan muiden maiden olosuhteisiin. Ymmärrän kyllä, että viherkatot voivat olla tärkeitä Etelä-Euroopan auringossa viilentämässä taloa tai antamassa vihreyttä täyteen ahdetussa kaupungissa jonka ympäriltä metsät on hakattu paljaiksi jo tuhansia vuosia sitten.
Sitä en ymmärrä, miksi siitä annetaan lisäpisteitä arktisessa, metsäisessä ja harvaan asutussa Suomessa, jossa katto on puolet vuodesta lumen peitossa. Itse antaisin siitä miinuspisteitä, koska viherkatto on melkoinen kosteusriski, ja jos riski toteutuu, niin silloin noita rakennusmateriaaleja vasta haaskataankin ja viherpiperrystä harrastetaan ihmisten terveyden kustannuksella.
Leedissä pisteitä saa myös aurinkopaneeleista. Se voin jotenkin vielä ymmärtää, vaikka noista paneeleista ei olekaan kaamoksessamme mitään hyötyä sinä aikana, kun niiden energiaa eniten tarvittaisiin.
Skanskan Helsingin konttoria rakennetttaessa oltiin kaukonäköisiä, ja tehtiin vain varaukset aurinkopaneeleja varten siltä varalta, että niiden hinta tippuisi joskus realistiseksi. Leed-pisteet täyttyivät ilmankin. Talon mainoskuvissa nuo paneelit taisivat kuitenkin olla katolla, kuten ihan yhtä turha tuulimyllykin.
Mistä on syntynyt ajatus, että jokaisen talon pitäisi olla voimalaitos, jonka sähköverkkoon tuottamasta poskettoman ylihintaisesta energiasta pitäisi maksaa valtavia tukiaisia, kun samaan aikaan päästöttömästä ja edullisesta energiasta alkaa olla jo ylitarjontaa (ydinvoima ja muiden Pohjoismaiden vesivoima). Ja tuota ajatusta vielä kannustetaan Leed-pisteillä.
Kummallista silti on, että esimerkiksi Isossa Omenassa luovuttiin suunnitelluista aurinkopaneeleista, koska viherkatolla Leedin pisteet saatiin jo täyttymään. Voisiko sanoa, että suunnittelijan tie johti Leed-pisteiden metsästyksessä ojasta allikkoon?
Rakennammeko me todella kiinteistöjämme Leed-pisteitä (eli ulkomaisia kiinteistösijoittajia) vai käyttäjiä varten? Joskus tuntuu siltä, että häntä ohjaa koiraa ja meitä viedään kuin…
Suomalaisille ympäristökriteereille on todella tarvetta. Kauhukuvana tosin on tuo lähes nollaenergiarakentamisen FinZep-työryhmän ehdotus, jossa toimitilarakentamisen energiamääräyksiä kiristettäisiin 40-47 prosentilla talotekniikan avulla. Ehdotus, että koneet hoitavat homman, on hyvin insinöörimäinen, ja siksi niin haavoittuva. Voi olla, että iso osa säästöstä menee siihen, kun huoltomiehet käyvät kovalla tuntilaskutuksella korjaamassa rikki menneitä tai huonosti yhteen sopivia koneita. Jos tuollaiseen kiristykseen mennään, niin vastapainoksi talotekniikka-alan pitäisi pidetään moninkertaisiksi vastuuaikansa.
Hyvä puoli tuossa nollaenergia-ajattelussa on se, että samalla loppuu Leedin ”kauneuspisteillä” kikkailu, sillä siihen ei energiasäästöinvestointien jälkeen enää riitä rahaa.