Hämeenlinnan maakunta-arkistosta Senaatin Vuoden rakennushanke 2009

Senaatti-kiinteistöt valitsi Arkkitehtuuritoimisto Heikkinen-Komosen suunnitteleman ja Peab Oy:n rakentaman Hämeenlinnan maakunta-arkiston uudisrakennuksen Vuoden rakennushankkeeksi 2009. Perusteluiden mukaan elokuussa 2009 yleisölle avattu Hämeenlinnan maakunta-arkisto tarjoaa näyttävän, turvallisen ja käyttötarpeen mukaisen ympäristön kansalliseen kulttuuriperintöön kuuluvien asiakirjojen säilyttämiseen. Arkistorakennuksesta haluttiin tehdä arkkitehtonisesti korkeatasoinen, julkisen rakentamisen parhaita perinteitä kunnioittaen.

Telinetorstai ennakoi vaaroja rakennustyömailla

Telinetorstai järjestetään tänä vuonna 10. kesäkuuta. Jo 11. kerran järjestettävän toimintapäivän tarkoituksena on kannustaa rakennusalan yrityksiä parantamaan erityisesti putoamisturvallisuutta työmaillaan. Tällä kertaa päivän teemana on vaarojen tunnistaminen ja poistaminen ennen korkealla tehtävän työn aloittamista. Projektissa mukana olevat tahot tekevät päivän aikana työmaakäyntejä ja järjestävät tilaisuuksia, joissa kerrotaan työtelineisiin ja putoamissuojaukseen sekä henkilökohtaisiin turvavarusteisiin liittyvistä asioista.

YIT:lle kehyssopimus Statoilin toimistojen kunnossapitopalveluista

YIT ja Statoil ovat solmineet kehyssopimuksen Statoilin toimistorakennusten  käyttö- ja kunnossapitopalvelujen hoitamisesta Norjassa. Sopimus kattaa toimistotilaa yli 400 000 neliön laajuudelta. Sopimuskausi on 3 vuotta, lisäksi sopimus sisältää option yhteen lisävuoteen. Teknisesti sopimuksen piiriin  kuuluvat ilmanvaihto-, putkisto- ja sähkötyöt sekä ulkoalueiden ja kiinteistön kunnossapito.

Hallitus linjasi kosteus- ja hometalkoiden keskeiset toimet

Valtioneuvosto on käsitellyt iltakoulussaan keskiviikkona 14. huhtikuuta kosteus- ja hometalkoiden keskeisiä toimia. Hallitus antaa asiasta periaatepäätöksen toukokuussa. Hallitus päätti helmikuussa 2009 käynnistää viisivuotisen Kosteus- ja hometalkoot -toimenpideohjelman vuosille 2009-2013.

Asuntojen vuokrat kohosivat selvästi Helsingissä vuonna 2009

Asuntojen vuokrat nousivat viime vuonna 4,7 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna Helsingissä. Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat kohosivat 4,4 prosenttia ja arava-asuntojen 5,0 prosenttia. Vapaarahoitteisten asuntojen uusien vuokrasuhteiden nousu oli 3,5 prosenttia. Tämä käy ilmi Helsingin kaupungin tietokeskuksen tilastoista.

Joensuun Sokos–Vaakuna-korttelin laajennus valmistui

S-ryhmään kuuluvan Pohjois-Karjalan Osuuskaupan omistaman Sokos-Vaakuna-korttelin laajennus on valmistunut ja korttelin virallisia avajaisia on vietetty keskiviikkona 14. huhtikuuta Joensuun keskustassa. Kiinteistön kokonaispinta-ala kasvoi laajennuksessa 22 231 neliömetriin, josta on uutta tilaa 6 000 neliötä. Investoinnin kokonaisarvo oli noin 15,0 miljoonaa euroa. Kohteen pääurakoitsijana toimi Rakennustoimisto Eero Reijonen Oy.

Asunnon ostolle pelkällä velkarahalla voi tulla stoppi

Oman asunnon osto pelkällä velkarahalla voi tyssätä jatkossa. Finanssivalvonta haluaa pankkien edellyttävän vähintään 10 prosentin omarahoitusta – eli pääsääntöisesti omia säästöjä – asuntolainan ottajilta. Kyseessä on suositus, mutta Finanssivalvonnan apulaisjohtaja Jukka Vesala kertoi STT:lle, että he odottavat pankkien noudattavan suositusta.