Spekulatiivisten toimistohankkeiden määrä kasvanut

KTI Kiinteistötieto arvioi, että toimistojen vajaakäyttö lisääntyy hieman. Syynä tähän ovat useat, erityisesti pääkaupunkiseudulla rakenteilla olevat uudet kohteet. Uusi ilmiö on, että monet näistä on käynnistetty hyvän sijoittajakysynnän siivittämänä pienellä vuokrausasteella. Kehittäjät siis ottavat hankkeissa aiempaa enemmän omaa riskiä.

Technopolikselta suunnattu osakeanti

Technopolis Oyj on aloittanut suunnatun osakeannin valmistelut. Yhtiö tarjoaa rajoitetulle määrälle suomalaisia ja kansainvälisiä institutionaalisia sijoittajia merkittäväksi enintään 1,88 miljoonaa uutta osaketta. Mikäli osakeanti merkitään kokonaisuudessaan, uudet osakkeet vastaavat noin 4,5 prosenttia yhtiön osakkeiden lukumäärästä ja osakkeiden tuottamista äänistä ennen osakeannin toteuttamista.

Nurmijärvi myymässä neljän hehtaarin tontin Stén-konsernille

Nurmijärven kunta on myymässä noin neljän hehtaarin tontin Ilvesvuoren yritysalueelta erikoisterästen varastointia ja kauppaa harjoittavalle Stén-konsernille. Sten-konserniin kuuluvat Stén & Co Oy Ab ja Kimet Oy siirtävät toimintonsa yhteisen katon alle ja rakentavat sitä varten noin yhden hehtaarin suuruiset tilat, joihin yhtiöiden toiminnot siirretään Tuusulasta.

Kauppakeskuskiinteistöt FEA osti logistiikkakiinteistön Kouvolasta

Kauppakeskuskiinteistöt FEA Ky -kiinteistörahasto on ostanut 15 651 neliömetrin logistiikkakiinteistön Kouvolasta. Kaupungin logistiikka-alueella, Kullasvaarantie 4:ssä sijaitseva vuonna 2005 valmistunut terminaalikiinteistö ostettiin Kouvola Cargo Handling Oy:ltä. Rakennus on kokonaan vuokrattu.

Catella yhtiöittää varainhoitonsa

Kiinteistöalan konsultoinnin parissa toimiva Catella Property Oy yhtiöittää kiinteistömarkkinoiden varainhoidon liiketoimintansa. Catellan täysin omistama tytäryhtiö Amplion Asset Management Oy aloittaa toimintansa ensi vuoden alusta. Amplion tarjoaa varainhoitopalveluja Suomessa, Venäjällä ja Baltiassa. Yhtiön toimitusjohtajaksi on nimitetty Catellan Asset Management -yksikön johtaja Eero Syväniemi.

Sponda siirtää ylläpitopalveluiden johtamisen liiketoiminnan Ovenialle

Kiinteistösijoitusyhtiö Sponda Oyj on tehnyt osittaisen liikkeenluovutussopimuksen kiinteistöjohtamispalveluja tarjoavan Ovenia Oy:n kanssa. Sopimuksen mukaan Sponda Oyj:n ylläpitopalveluiden johtamista koskeva liiketoiminta siirtyy Ovenialle.

Peab Seicon rakentaa Atrialle toimistorakennuksen Seinäjoelle

Rakennusliike Peab Seicon Oy on solminut Atria Yhtymä Oyj:n ja Itikka osuuskunnan kanssa aiesopimuksen, jonka mukaan Peab Seicon ostaa suurimman osan Seinäjoen Itikanmäen kiinteistöstä rakennuksineen ja rakentaa Atrian käyttöön uuden toimistorakennuksen. Uuden toimistorakennuksen rakennuttaa ja omistaa kiinteistöyhtiö, jonka osakkaina toimivat Itikka osuuskunta, Lihakunta ja Atria Yhtymä.