ISS:n ja Fujitsun yhteistyö laajenee kiinteistönhallintaan

Fujitsu Services Oy ja ISS Palvelut Oy ovat tehneet valtakunnallisen sopimuksen Fujitsun ja sen tytäryhtiöiden kiinteistöjen hallinnasta. Sopimus sisältää 24 eri puolilla Suomea sijaitsevaa kiinteistöä, joissa työskentelee 2 500 henkilöä. ISS Palvelut vastaa jatkossa Fujitsun kiinteistöjen taloudellisesta ja teknisestä johtamisesta, vuokrauksen edunvalvonnasta sekä kiinteistöpalvelujen johtamisesta.

Mikrobit aikaistavat Tapiolan koulun peruskorjausta Espoossa

Espoossa sijaitsevan Tapiolan koulun ja lukion peruskorjausta aikaistetaan sisäilmaongelmien vuoksi. Tapiolan koulu ja lukio siirtyvät väistötiloihin viimeistään syksyksi 2011. Alun perin koulun peruskorjaus oli suunniteltu tehtäväksi vuosina 2013-2014, mutta tehdyssä kattavassa  kuntotutkimuksessa rakennuksessa havaittiin laajoja mikrobivaurioita.

K-citymarketin maanrakennustyöt käyntiin Äänekoskella

Äänekosken kaupunki on 19. lokakuuta myöntänyt rakennusluvan uudelle K-citymarket-hankkeelle. Äänekoskentien ja Työskintien kulmauksessa sijaitsevalla tontilla alkavat maanrakennustyöt puiden kaatamisella. Maanrakennustyöt urakoi Maansiirtoliike Koivunen Oy Jyväskylästä. Varsinaista rakennusurakkaa koskevat neuvottelut on tavoitteena käydä ennen vuodenvaihdetta.

Lemminkäinen rakentaa uuden K-supermarketin Hattulaan

Hattulan keskustaan rakennetaan uusi K-supermarket, joka avataan vuoden 2011 aikana. Supermarket toteutetaan kauppakeskukseen, johon tulee liiketilat myös viidelle erikoiskaupalle. Koko kauppakeskuksesta tulee 2 800 neliömetrin kokoinen. K-supermarket Hattulan pinta-alaksi tulee 1 800 neliömetriä ja erikoisliikkeiden pinta-alaksi noin 1 000 neliömetriä. Urakoitsijana toimii Lemminkäinen Talo Pääkaupunkiseutu.

Skanska uusii WTC:lle tilat Helsinki-Vantaalla

Skanska uusii tilat uuden World Trade Centerin käyttöön Helsinki-Vantaan lentoasemalla. WTC Helsinki Airport avataan terminaali 2:n ja Hilton-hotellin välittömässä läheisyydessä sijaitsevaan tornitaloon, ja WTC-konsepti otetaan käyttöön neljässä kerroksessa. Muutostyöt valmistuvat vuodenvaihteessa.

Pöyry sai 15 miljoonan euron sopimukset voimalaitosprojekteista Thaimaassa

Pöyry on solminut Mitsuin omistaman Mit-Power (Thailand) Limitedin kanssa sopimuksen kuuden 110 megawatin ja yhden 120 megawatin kaasulla sähköä ja lämpöä tuottavan kombilaitoksen suunnittelu-urakointipalveluista. Koko toimeksiannon arvo on noin 15 miljoonaa euroa.

Makkaratalon saneeraushanke harjakorkeudessa Helsingissä

Kiinteistösijoitusyhtiö Sponda Oyj:n omistama Helsingin ydinkeskustan sijaitsevan City-Center-liikekorttelin ydin valoaukkoineen ja toimistotalo ovat edenneet harjakorkeuteensa. Marraskuussa 2009 käynnistynyt rakennusvaihe on edennyt hyvin aikataulussaan. Rakennusvaihe valmistuu syksyllä 2011. Pääurakoitsijana toimii Skanska.