Näin bonavalaiset viihdyttävät toisiaan kriisin keskellä

”Elämme todella poikkeuksellisia aikoja. On paljon epävarmuutta ja murheellisia uutisia. Jos tällaiset tempaukset auttavat meitä jaksamaan paremmin myös etäilyä niin kannustamme kyllä kaikkia muitakin haastamaan omia työyhteisöjään – yhdessä”, sanoo Bonavan viestintäpäällikkö Joanna Linnermo-Kumpuoja.

 

Skanska tekee tutkintapyynnön ja jatkoselvityksen Olympiastadionin epäasiallisesta kohtelusta ja palkkaepäselvyyksistä

Skanska käynnistää jatkoselvityksen maanantaina Ylen kanavalla nähdyn MOT-ohjelman johdosta. Ohjelma käsitteli Olympiastadionin hanketta ja siellä esiintyneitä ongelmia esimerkiksi palkkojen maksuissa. Skanska toimii hankkeessa pääurakoitsijana.