Kokeile kuukausi maksutta

MM-kisojen rakennustöissä Qatarissa jopa yli puolen vuoden palkkoja maksamatta

Jalkapallon vuoden 2022 MM-kisojen Al Bayt -stadionia rakennetaan kyseenalaisissa oloissa Qatarissa. Amnestyn uusimman selvityksen mukaan 770 miljoonan euron stadionia rakentavat siirtotyöläiset ovat työskennelleet jopa seitsemän kuukautta ilman palkkaa.

Amnestyn haastattelemat työläiset arvioivat, että kaikki noin sata Qatar Meta Coats (QMC) -yrityksen työntekijää odotti edelleen palkkojensa maksamista. Toukokuun lopussa 2020 työläisten palkkarästit vaihtelivat 8000 Qatarin rialista (yli 1900 euroa) jopa yli 60000 rialiin (yli 14500 euroa). Osa työntekijöistä alkoi saada palkkaeriä 7. kesäkuuta, kun Amnesty nosti kysymyksen esille Qatarin viranomaisten ja jalkapalloliitto Fifan kanssa.

QMC:n palkkaamat siirtotyöläiset ovat Kaakkois-Aasiasta ja Afrikasta. Heidän mukaansa QMC maksoi palkat säännöllisesti ajallaan joka kuukausi vielä ennen vuotta 2019, mutta viiveitä palkanmaksussa alkoi vähitellen ilmetä alkuvuodesta 2019. Qatarin MM-kisajärjestäjät ovat Amnestyn mukaan tienneet palkkojen myöhästymisistä jo vuoden 2019 heinäkuussa.

QMC toimii stadionhankkeessa aliurakoitsijana. Se vastaa julkisivujen suunnittelusta ja asennustöistä. Al Bayt -stadionin pääurakoitsija on yhteisyritys GSIC-JV.

Työläiset ottaneet lainoja rekrytointimaksuihin

”Tämä selvitys on vain yksi esimerkki siitä, miten helppoa työntekijöiden hyväksikäyttö Qatarissa edelleen on. Amnesty on jo vuosia kehottanut Qataria uudistamaan siirtotyöläisten oikeuksia polkevan järjestelmänsä, mutta muutokset eivät selvästikään tapahdu tarpeeksi nopeasti”, Amnesty Internationalin talous- ja sosiaalioikeuksista vastaava johtaja Steve Cockburn kertoo tiedotteessa.

”Jos Fifa olisi viimeisen kymmenen vuoden aikana käyttänyt vaikutusvaltaansa ja vaatinut MM-kisajärjestäjiltä vastuullisuutta, emme kuulisi samoja tarinoita työntekijöiden hyväksikäytöstä yhä uudelleen ja uudelleen”, Cockburn kertoo.

Amnestyn viime vuonna julkaistun tutkimuksen All work, no pay: The struggle of Qatar’s migrant workers for justice mukaan myös muissa yrityksissä sadat siirtotyöläiset ovat joutuneet taistelemaan kuukausia saadakseen palkkaa jo tehdystä työstä.

Taloudellisia ongelmia aiheuttavat myös kalliit rekrytointimaksut, joita työntekijät maksavat kotimaassaan saadakseen työpaikan. Maksut vaihtelevat 800 ja 1800 euron välillä, ja monet ovat joutuneet ottamaan lainaa pelkästään niitä varten.

Taustalla ongelmallinen kafala-järjestelmä

Qatarissa työskentelee yli kaksi miljoonaa siirtotyöläistä. Siirtotyöläiset päätyvät Qatariin usein paremman elämän toivossa, mutta moni joutuu palaamaan kotiin tyhjin käsin.

Persianlahden maissa laajasti käytössä oleva kafala-sponsorijärjestelmä sitoo työntekijän työnantajaansa tiukasti. Työpaikan vaihtaminen tai maasta poistuminen vaatii usein työnantajan luvan ja voi monesti olla jopa mahdotonta. Myös oleskeluluvan saaminen on riippuvaista työnantajasta.

Amnestyn selvityksestä käy ilmi, että QMC on useiden kuukausien ajan jättänyt työntekijöidensä oleskelulupia uusimatta. Pahimmassa tapauksessa siirtotyöläisiä saatetaan tämän takia vangita tai karkottaa maasta.

Amnesty tukee kaikkia QMC:n työntekijöitä heidän vaatimuksissaan Qatarin viranomaisille ja MM-kisajärjestäjille. Siirtotyöläisiä palkkaavien yritysten tulee huolehtia siitä, että työntekijöillä on tarvittavat luvat ja voimassa olevat dokumentit ja että heille maksetaan palkat ajallaan.

Qatarin MM-kisojen rakennustöissä on ollut palkanmaksuongelmia jo aiemminkin. Erittäin kovassa kuumuudessa tehtävissä rakennustöissä on myös kuollut tuhansia ihmisiä. Näistä aiemmista ongelmista löytyy juttuja alla olevista linkeistä.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “MM-kisojen rakennustöissä Qatarissa jopa yli puolen vuoden palkkoja maksamatta”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat