Pomollani on vitsikäs nimitys väylälobbareiden sitkeälle ydinryhmälle. He ovat ”tosiuskovaisia”; ihmisiä, joille väyläinfran pelastaminen on, ellei päivätyö, niin vähintäänkin elämäntehtävä.
On paljon lehtiä, blogeja ja twitter-tilejä, joita vahtaavat vain tosiuskovaiset. Seuroja ja seminaareja, joissa kohtaavat herätyksen saaneet. Niissä kuullaan todistuksia siitä, miten tien kuntoon laittaminen on nyt halpaa. Samalla napistaan almujen vähyydestä – siitä, etteivät kunnat ja valtio hyödynnä ostajan markkinoita, vaikka miljoona euroa väyläinfraan poikisi 15 henkilötyövuotta, vireyttäisi kasvukeskuksia ja tuottaisi verotuloina moninkertaisesti investoidun rahamäärän.
Tosiuskovaisten tuoreimmassa hartaushetkessä, Maarakennuspäivässä 2015 huolena oli etenkin alan investointien tulevaisuus. Sipilän hallitus lupasi 600 miljoonaa perusväylänpitoon, mutta tosiuskovaisen on mahdoton lähteä tätä messuamaan. Samanaikaisesti investoinnit ovat jäissä. ”Infran kasvuvaikutukset on tuotava selvemmin esiin. Ali-investointienkin riski on selvästi olemassa”, päivässä muistutettiin Valtiotalouden tarkastusviraston suulla.
Niin Liikennevirasto kuin ministeriötkin kuuluttavat jo avoimesti, että budjettiraha ei enää riitä Suomen väyläverkon ylläpitoon ja uusiin investointeihin (vrt. esim. INFRA-lehti 3/2014). Miten saataisiin yksityinen raha liikkeelle?
Infrahankkeiden maankäyttö-, kaavoitus- ja muille hyödyille pitää ainakin laskea hintalappu. Hinta voidaan sitten jakaa kaikkien niiden kesken, jotka hankkeesta hyötyvät – mukaan lukien alueen yritykset, yhteisöt ja asukkaat. Malli torpedoi turhat hankkeet. Uutta rakennettaisiin vain siellä, missä se lisää elinkeinoelämän kilpailukykyä, asuntotuotantoa ja taloudellista toimeliaisuutta.
Myös eläkeyhtiöille ja muille instituutioille suunnattua infrarahastoa on esitetty. Miksi tyytyä tähän? Kansalaisilla on rahaa sukanvarressa. Pesunkestävä peräkyläläinen merkitköön Kumipyörin kaikkialle -rahastoa, punaviherkuplalainen Raiteilla ravintolapäiville -rahastoa.
Elinkaarimalli on jo tosiuskovaiselle tuttu: yksityinen sektori rakentaa ja ylläpitää väylän, julkinen maksaa osissa ajan mittaan. Voisimmeko mennä vielä pidemmälle? Annetaan jonkin yhteysvälin hoitaminen kokonaan yksityiselle yritykselle. Se voi rakentaa tien, radan tai vaikka lennättää mummot ja papat vispilällä tai kelkkoa potkukelkalla – asiakastarpeen mukaan. Pitäköön tuotot, kunhan liikenne sujuu sopimuksen mukaan.
Tätä artikkelia on kommentoitu 6 kertaa
6 vastausta artikkeliin “Uskonto kymppi, matikka kuutonen?”
Suomessa oli aikoinaan paljon yksityisiä rautateitä ja yksityisiä rautatieyhtiöitäkin. Kumpiakaan ei ole juuri enää. Teiden puolella yksityinen omistaminen on jo nykyisin valtavirtaa. Enemmistö Suomen tiekilometreistä on yksityisessä omistuksessa ja yksityisessä hoidossa. Yksityisteitä Suomessa on jopa 80 prosenttia tiekilometreistä. Yksityisteiden kohdalla tien omistajat saavat tien parannuksista koituvat hyödyt/tuotot itselleen – mutta samalla joku muukin voi toki hyötyä. Yksityisteille annettujen valtion ja kuntien avustustenkin määrä on jatkuvasti laskemassa, joten ne ovat siinäkin mielessä jatkossa entistä yksityisempiä.
Kuinka Infra ry:n viestintäpäällikkönä voi olla henkilö, joka näyttää ivaavan ja pilkkaavan uskovaisia?
Sen verran tuosta ymmärsin. että tarkoituksena oli panna halvalla tavallisia uskovaisia ihmisiä. Pitäisikö vaihtaa kansa vai kirjoittaja?
Kirjoituksessa ei ole mitään uskontoa tai uskovaisia pilkkaavaa.
Tekstissä on nostettu esiin tärkeä asia. Huoli näköalattomuudesta investointien osalta on huoli näköalattomuudesta Suomen kasvun edellytyksiä luotaessa.
Me väylälobbarit voisimme sen sijaan vilkaista peiliin, murtautua ulos omiemme keskuudesta ja uhrata muutaman ajatuksen sille, miksi meidän on niin vaikea saada mielestämme niinkin päivänselvä asia kuin väyläinfran yhteiskunnalliset hyödyt kaiken kansan ja etenkin päättäjien tietoisuuteen ja päästä sanoista tekoihin.
Valitettavasti viestintäpäällikön viesti tässä jutussa kyllä katoaa täysin. Mitä tässä yritetään sanoa? Nopealla vilkaisulla tulee mieleen, että infra-ala itse mollaa infra-alaa?
Ironia on vaikea taiteen laji, sillä Murphyn lakia mukaellen, jos jokin asia voidaan ymmärtää väärin, niin joku sen varmasti niin tekee. Osmo A. Wiin mukaan aina on joku joka ”ymmärtää” sinua paremmin mitä olet kirjoituksellasi tarkoittanut.
Mutta näitä ”tosiuskovaisia” riittää rakentamisessakin. Käykääpä kuuntelemassa tilaisuuksia puurakentamisesta, viherkatoista tai ydinvoimasta (siis sitä vastustavien). Yhtään kerettiläistä ei ole salissa. Jos sellainen tunnistetaan, hänet kivitetään, kieritetään tervassa ja höyhenissä ja poltetaan roviolla.