Kokeile kuukausi maksutta

Oulun joukkoliikennekadusta Vuoden 2007 Pohjois-Suomen Paras Rakennusteko

Oulun joukkoliikennekatu on palkittu Vuoden 2007 Pohjois-Suomen Paras Rakennusteko -palkinnolla. Palkintoehdokkaita oli kaikkiaan viisi. Oulun joukkoliikennekatua alettiin rakentaa vuonna 2004 ja se avattiin viime lauantaina.

Oulun joukkoliikennekatu on palkittu Vuoden 2007 Pohjois-Suomen Paras Rakennusteko -palkinnolla. Palkintoehdokkaita oli kaikkiaan viisi. Oulun joukkoliikennekatua alettiin rakentaa vuonna 2004 ja se avattiin viime lauantaina.

YTR:n jäsenjärjestöjen edustajien muodostama raati katsoi, että Oulun kaupungin tekninen keskus on määrätietoisesti kehittänyt kaupungin keskustan liikenneratkaisuja ja katualueiden uudelleenrakentamista. Joukkoliikennekatu on osa maankäytön ja liikenteen tavoitesuunnitelmaa 2020, jonka mukaisesti keskustaa lisärakennetaan ja keskustan liikennejärjestelyt uudistetaan.

Raadin mukaan joukkoliikennekadun osalta kadun pintamateriaaleja on käytetty tyylikkäällä tavalla, katualueelle on kehitetty yhdessä valmistajan kanssa uusi valaisinmalli. Ja edelleen osana katualuetta tutkitaan ja kehitetään julkisivuvalaistusta. Tämä on tapahtunut ja tapahtuu keskustan alueella, mutta joukkoliikennekadun lonkerot levittäytyvät citybussireittien kautta ympäri kaupunkia. Ja tuovat näin keskustan ikään kuin lähemmäksi laajempaa kaupunkialuetta.

Joukkoliikennekadun suunnittelijat ovat hakeneet malleja muualta Euroopasta ja ennen kaikkea Tanskasta. Nyt toteutetun kaltaista joukkoliikennekatua ei toista Suomessa ole. Oulun mallissa on haettu joustavuutta, monipuolisuutta ja käytettävyyttä.

YTR on yhteistyöryhmä, jonka muodostavat seuraavat yhdistykset: OuRIA, P-S RIL, RKM-yhdistys, P-S SAFA, Oulun insinöörit, Lvi-yhdistys ja Kauppakamari.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Oulun joukkoliikennekadusta Vuoden 2007 Pohjois-Suomen Paras Rakennusteko”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat