Jyväskylän Kinkomaan sairaala ja tontti myytäneen 1,58 miljoonalla eurolla

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin valtuusto on hyväksynyt lähellä Jyväskylän keskustaa sijaitsevan Kinkomaan sairaalan ja sen 35 hehtaarin maa-alueen myynnin lähiaikoina perustettavalle Kiinteistö Oy Kinkomaan Vitapolis Oy:lle 1,58 miljoonan euron kauppahinnalla. Lopullisen päätöksen myynnistä tekee sairaanhoitopiirin hallitus vuoden 2008 alkupuolella.

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin valtuusto on hyväksynyt lähellä Jyväskylän keskustaa sijaitsevan Kinkomaan sairaalan ja sen 35 hehtaarin maa-alueen myynnin lähiaikoina perustettavalle Kiinteistö Oy Kinkomaan Vitapolis Oy:lle 1,58 miljoonan euron kauppahinnalla. Lopullisen päätöksen myynnistä tekee sairaanhoitopiirin hallitus vuoden 2008 alkupuolella.

Kaupan myötä kiinteistöyhtiölle siirtyy Päijänteen rannalla sijaitseva maa-alue kiinteistöineen. Alueella on kaikkiaan 13 rakennusta. Suurin näistä on vuonna 1930 tuberkuloosiparantolaksi valmistunut Kinkomaan sairaala. Kauppaan sisältyvien rakennusten pinta-ala on noin 23 500 kerrosneliömetriä.

Valtuusto päätti myös sairaanhoitopiirin osalta, että sairaala-alueelle perustetaan Kiinteistö Oy Kinkomaan Vitapolis -niminen kiinteistöosakeyhtiö. Sairaanhoitopiiri merkitsee kiinteistöosakeyhtiön osakkeista 40 prosenttia. Muut osakkaat kiinteistökehitysyhtiössä ovat Jykes Kiinteistöt Oy 40 prosentin osuudella ja Muuramen kunta 20 prosentin osuudella. Muuramen kunnanhallitus käsittelee asiaa joulukuussa.

”Jykes Kiinteistöt on tehnyt tarvittavat päätökset yhtiön osakkuuteen liittyen. Meillä on paljon kokemusta kiinteistökehitystyöstä, jossa uudistetaan vanhoja työpaikka-alueita vetovoimaisiksi yrityspuistoiksi Jyväskylän seudulla. Siksi kiinteistöyhtiön osakkuus sekä sairaala-alueen uudistamiseen ja kehittämiseen liittyvä operatiivinen työ sopii meille hyvin”, korostaa Jykes Kiinteistöt Oy:n toimitusjohtaja Juha Takala.

Kiinteistöyhtiö jatkaa Vitapoliksen käytännön kehittämistyötä. Tämän hetken suunnitelmien mukaan kiinteistöt ja maa-alue ovat kiinteistöyhtiön hallinnassa toukokuun 2008 alusta lähtien.

Kiinteistökauppa ja kiinteistökehitysyhtiön perustaminen vauhdittavat konkreettisesti Vitapolista, joka on uudenlainen ikääntyvän väestön hyvinvointikeskus ja asuinalue. Päärakennusten tilojen laajuus on 14 000 neliömetriä. Uusia tiloja suunnitellaan rakennettavaksi 25 000 kerrosneliömetriä. Suunnitteilla on myös eri asumismuotoja senioreille. Toiminnan vakiinnuttua Vitapoliksessa on noin 600 asukasta ja 250 työntekijää. Kinkomaa kehittyy myös omakotialueena, sillä sinne kaavoitetaan alkuvaiheessa noin 35 omakotitalotonttia, joista osa on rantatontteja.

Kiinteistöyhtiön kokonaisinvestoinnit ovat noin 15 miljoonaa euroa. Alueen uudisrakentamisen investoinnit katetaan pääosin ulkopuolisten toimijoiden kautta.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Jyväskylän Kinkomaan sairaala ja tontti myytäneen 1,58 miljoonalla eurolla”

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi