Kokeile kuukausi maksutta

Helsingin Makkaratalon huoltoluolan pohja tervattu

Makkaratalona tunnetun Helsingin City-Centerin liikekorttelin huoltoluolahankkeen pohjantervajaisia on vietetty tiistaina 30. syyskuuta. Luolaston pohja ulottuu noin 36 metriä katutason alapuolelle. Hankkeen myötä korttelin liikkeiden tavarahuolto ohjataan uuteen maanalaiseen keskustan huoltoväylään, joka mahdollistaa Makkaratalon ajoramppien poistamisen Keskuskadulta ja kadun muuttamisen aidoksi kävelykaduksi.

City-Centerin huoltoluola on yksi keskustan huoltoväylään liittyvistä hankkeista. Ruoholahdesta Kaisaniemeen ulottuva väylä sijoittuu pääosin Kalevankadun ja Aleksanterinkadun alle. Arvion mukaan väylää tulee käyttämään noin 14 000 ajoneuvoa vuorokaudessa. Keskustan huoltoväylän läntinen osuus Ruoholahdesta Keskuskadulle on tarkoitus ottaa käyttöön maaliskuussa 2009, ja väylän itäinen osuus Kaisaniemestä Keskuskadulle valmistuu kesällä 2010 samanaikaisesti City-Centerin huoltoluolan kanssa.

City-Centerin omistaa kiinteistösijoitusyhtiö Sponda Oyj, joka investoi noin 110 miljoonaa euroa toimisto- ja kauppakeskuksen kehittämiseen. Hankkeen myötä kiinteistön vuokrattava pinta-ala kasvaa nykyisestä 41 000 neliöstä 55 000 neliöön. Hankkeen arvioidaan valmistuvan vuonna 2011. Kauppakeskuksen liiketilat sijoittuvat viiteen kerrokseen, joista kaksi sijaitsee maan alla.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Helsingin Makkaratalon huoltoluolan pohja tervattu”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat