Kokeile kuukausi maksutta

Myös Simon kunta haluaa Fennovoiman ydinvoimalan

Kaikki kolme vaihtoehtoista Fennovoiman ydinvoimalan sijoituskuntaa ovat nyt virallisesti antaneet tukensa hankkeelle. Viimeisenä vihreää valoa hankkeelle antoi Simon kunnanvaltuusto, joka 15. toukokuuta pidetyssä kokouksessaan hyväksyi äänin 14-7 ydinvoimalan sijoittumisen kunnan alueelle Karsikkoon. Pyhäjoen ja Ruotsinpyhtään kunnanvaltuustot hyväksyivät Fennovoiman ydinvoimalahankkeen jo aiemmin.

Simon kunta painotti lausunnossaan muun muassa Fennovoiman hankkeen työllisyysvaikutuksia. Simon kunta sijaitsee Kemi-Tornion alueella, joka on kärsinyt jatkuvasta muuttotappiosta ja kasvavasta työttömyydestä.

Fennovoima jatkaa nyt kaavoitusta ja teknistä suunnittelua kaikissa kolmessa kunnassa. Säteilyturvakeskus antaa syksyllä oman arvionsa sijoituspaikkojen soveltuvuudesta. Fennovoiman seuraava tavoite on saada valtioneuvostolta myönteinen periaatepäätös. Päätöstä odotetaan vuoden 2010 alussa. Rakennustöiden on tarkoitus alkaa valitulla paikalla vuonna 2012.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Myös Simon kunta haluaa Fennovoiman ydinvoimalan”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat