Kokeile kuukausi maksutta

Tampereen kaupunginhallitus hyväksyi monitoimiareenan tukipaketin

Tampereen kaupunginhallitus on 10. toukokuuta hyväksynyt valtuustolle esitettäväksi Tampereen Kansi ja Keskusareena -hankkeen tukipakettia. Esityksen mukaan kaupunki osallistuisi keskustassa sijaitsevan tontin rakennuskelpoiseksi saattamisen kustannuksiin 18,7 miljoonalla eurolla.

image

Hankkeen tarkentuneiden suunnitelmien mukaan ratapihan kattavalle kannelle on tarkoitus toteuttaa monitoimihallin lisäksi merkittävä määrä toimisto-, asuin- ja hotellirakentamista. Monitoimihallin ja muun suunnitteilla olevan rakennuskompleksin kokonaisinvestointiarvo on noin 400 miljoonaa euroa, josta kansihankkeen osuus on noin 45 miljoonaa euroa ja hallikokonaisuuden osuus ilman kansirakennetta on noin 76 miljoonaa euroa.

Hanketta viedään eteenpäin Tampereen kaupungin, NCC Property Development Oy:n, Tampereen Keskusareena Oy:n, VR-Yhtymä Oy:n ja Liikenneviraston yhteistyönä.

Tampereen kaupunginvaltuusto käsittelee kaupunginhallituksen ehdotusta 19. toukokuuta.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Tampereen kaupunginhallitus hyväksyi monitoimiareenan tukipaketin”

  1. Eivät tainneet uskaltaa neuvotella Hartwal Areenan rakentajien kanssa mahdollisten tulevien vaalirahasotkujen pelossa…

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat