Kokeile kuukausi maksutta

Poliisi tutkii Alajärven hoivapalveluiden rakennuttamista

Poliisikin tutkii Etelä-Pohjanmaalla Alajärvellä syntynyttä erikoista kiistaa uuden palvelutalon rakennuttamisesta. Kaupunki halusi paikkakunnalle uuden palvelutalon Attendo MedOne Hoiva Oy:n kanssa niin innokkaasti, että se puolsi kohteen investointiavustusta ja korkotukea koskevaa tukihakemusta Aralle jo ennen kuin palvelujen tuottajaa koskenut kilpailu oli ratkennut. Paikkakunnalla on myös kaksi hoivakotia tyhjillään, mutta sitä kaupunki ei Aralle kertonut.

Poliisikin tutkii Etelä-Pohjanmaalla Alajärvellä syntynyttä erikoista kiistaa uuden palvelutalon rakennuttamisesta. Kaupunki halusi paikkakunnalle uuden palvelutalon Attendo MedOne Hoiva Oy:n kanssa niin innokkaasti, että se puolsi kohteen investointiavustusta ja korkotukea koskevaa tukihakemusta Aralle jo ennen kuin palvelujen tuottajaa koskenut kilpailu oli ratkennut. Paikkakunnalla on myös kaksi hoivakotia tyhjillään, mutta sitä kaupunki ei Aralle kertonut.

image

”Asumispalvelujen riittämättömyyden vuoksi vanhuksia on sijoitettuna terveyskeskuksen akuutille vuodeosastolle ja akuutit potilaat virtaavat turhaan erikoissairaan hoitoon” kaupungin lausunnossa surkutellaan.

Uuteen palvelutaloon tulisi 31 paikkaa, mutta tiloja on tyhjillään lähes yhtä paljon, 27 paikkaa. Tyhjistä tiloista vastaavan Hoivakoti Mäntytuuli Oy:n toimitusjohtaja Tanja Vainionpää-Hernesmaa valitti kunnan menettelystä Araan.

Kantelussa kerrottiin, että tyhjillään olevien hoivakotien käynnistymistä on lykätty noin kaksi vuotta. Kaupunki oli jopa myynyt toisen kiinteistön paikkakuntalaiselle yrittäjälle kyseistä hoivatarkoitusta varten ja kiinteistöihin saatiin TE-keskukselta tukea noin 290 000 euroa.

Ara-tuella kilpailuetua

Yrittäjä teki myös rikosilmoituksen Alajärven hoivakotihankinnasta. Esitutkintakynnys on ylittynyt ja tutkinta on käynnissä. Komisario Juha Järvelin toteaa Järviseutu-lehden verkkosivuilla, että tutkittavana on hankintaprosessi koko laajuudessaan.

Poliisi pyysi virka-apuna Ara:lta koko hanketta koskevan aineiston. Hanke on Ara:ssa jäissä, kunnes sen taustat on selvitetty.

Rakennuslehti kirjoitti viime toukokuussa siitä, miten erityisryhmien Ara-tuki vääristää hoivapalvelujen kilpailua. Palvelun tuottaja ja tilojen rakennuttaja ovat lyöttäytyneet alusta asti yhteen ja tiloja rakennutettaessa on jo selvillä palvelun tuottaja.

Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) mukaan ensin pitäisi rakennuttaa tilat ja niihin pitäisi valita avoimella kilpailulla palvelun tuottaja. Isot palvelun tuottajat saavat kohtuutonta kilpailuetua, jos ne voivat rakennuttaa Ara-tuella kohteita.

Ruotsalaisomisteinen Attendo MedOne Hoiva Oy on hyödyntänyt Ara-tukia tehokkaasti tekemällä kiinteää yhteistyötä yleishyödyllisten yhtiöiden kanssa jo kohteiden rakennusvaiheessa. Yleishyödyllinen yhtiö saa Ara-tuet kohteen rakennuttamiseen ja MedOne tuottaa palvelut.

Attendo MedOne on polttopisteessä myös Alajärven hankkeessa. Siellä sen kumppanina on uunituore yleishyödyllinen yhtiö, Ara-Asuntojen tuotanto Arttu Oy, omistamansa yhtiönkautta. Attendo MedOne on kuitenkin suunnitteluttanut hankkeen. Ara-tuen merkitys palvelun tuottajalle käy selkeästi ilmi Alajärven kaupungin Aralle lähettämästä palvelutalon puoltohakemuksesta.

Lue asiasta lisää uusimmasta Rakennuslehdestä.

Tätä artikkelia on kommentoitu 19 kertaa

19 vastausta artikkeliin “Poliisi tutkii Alajärven hoivapalveluiden rakennuttamista”

  1. Palvelutalorakentamisessa on huikeat yhteiskunnan tuet, joten ihmekös tuo, että se saa aikaan kyseenalaista liiketoimintaa. Rakennuslehden jutusta käy ilmi, että Attendo MedOne Hoivalla on Alajärvellä kumppanina uusi yleishyödyllinen yritys, Arava-asuntojen tuotantoyhtiö Arttu Oy. Ara hyväksyi sen yleishyödylliseksi alkuvuodesta, vaikka sen taustajoukot ovat palvelurakentamisessa bisnestä haistavat talotehdas Casatino Oy ja Fiksu-Talo Oy, jonka konseptin mukaan Casatino tekee elementtejä. Näppärä kuvio: MedOne valtaa markkinoita yleishyödyllisen yhtiön saamalla Ara-tuella ja yleishyödyllinen yhtiö käyttää rakentamisessa yhden omistajansa tehtaan elementtejä. Suonenjoen palvelutalossa kilpailutus hoidettiinkin siten, että Artulle tuli vain yksi tarjous, yllätys yllätys Casatinolta.
    Eikö Aran pyörittämää niin sanottua yleishyödyllisyyttä saada millään kuriin?

    1. Joo tässä rakennetaan veronmaksajien rahalla ruotsalaista hoivamonopolia Suomeen.

  2. Jep. Huomatkaa myös, että Alajärven kaupunginvaltuuston puheenjohtaja on lehdessä muussa yhteydessä esittäytyvä, mm. alajärvelläkin asuva kansanedustaja kesk. Esko Ahonen! Olisi ollut mielenkiintoista tietää miksi on näin toimittu. Vai onko muisti liian lyhyt?

    1. Mitkään tällaiset uutiset eivät enää oikeastaan yllätä. Niin sanotusti ”maailman vähiten korruptoitunut maa” on viime vuosien aikana paljastunut varsinaiseksi korruption pesäpaikaksi.

  3. Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja ja kansanedusta Esko Ahonen ei ole ottanut mitään selkeää kantaa hoivakoti sotkuun.
    Aralle annettuun lausuntoon ei Ahonen ole myöskään ottanut kantaa, vaikka on itse ko instanssilta rahoitusta eri hankkeisiin ollut hakemassa, joten varmasti on tietämystä missä vaiheessa näitä lausuntoja olisi saanut antaa ja minkä muotoisena!
    Kokonaisuudessaan on käsittämätöntä myöskin se, että kaksi viranhaltijaa, joista tutkinta poliisilla on menossa, hoitavat virkaansa koko päiväisesti…

    1. Joo ja Etelän Media….

      Kukaan paikallinen ei näe – ei kuule – ei muista – ei puutu vääryyksiin ….

      Kyllä suomalainen sana pitää…

  4. Sama operaattori samalla konseptilla häärää Lahdessa Lahden kaupungin omistaman Lahden Talot Oy:n tytäryhtiön Lahden palveluasunnot Oy:n kanssa. Aran tuet saatu ja rakentaminen jo pitkällä

  5. Suomesta löytyy kymmeniä kuntia, joissa ”perinteelliset” paikalliset yritykset tai säätiö/yhdistykset pyörittävät eriysiryhmien hoivayksiköjä aikanaan saadulla RAY:n 70 % investointituella ja kunnallisveron maksajien kustannuksella. Tälle reviirille on vaikea astua ilman, että tallaa jonkun paikallisen vaikuttajan varpaille.
    Mikäli ARA:n kontrolliin ja yh-ehtoihin sitoutuva yleishyödyllinen yhtiö tarjoaa palvelujaan meidänkin vanhuksillemme, niin lämpimästi tervetuloa.

  6. Taitaa vastaava kuvio löytyä Keski-Karjalasta Kiteeltä. Ovatpas keksineet hienon kuvion järjestää meille hoivapalvelut. Kunnanvaltuutetut ovat tehneet urotyön saadessaan lisää kiinteistöveron maksajia arvokkaista hoivakodeista. Verot on maksettava niistä tyhjistäkin hoitolaitoksista. Piru meidät perii, kun eletään lainarahalla koko yhteiskunnassa. No nyt kunnat kuppaavat tässä valtiota ja huomenna valtio vuorostaan kuntia.

    1. Voiko tähän kuvioon olla kytkeytynyt puoluerahoitus? Kepulaisen kunnan kepulaiset poliitikot suosivat vaalirahoittajaansa, jolle kepulaisten johtama Ara antaa yleishyödyllisyystatuksen ja rahaa ohi muiden hakijoiden. Kysyn vaan, en vastaa, kun en tiedä.

  7. Onko kukaa hoksannu että tuo attendo toimii jo järvi-pohjanmaaalla, nimittäin koko hammashuolto terv keskuksissa on heille luovutettu.
    Onko kukaa miettiny että liittyisikö se jotenkin
    tähän käärmettä pyssyyn ajettuun sekavaan
    hovakotisekoiluun, samaten alueeseen kuuluvasta soinin
    kunnasta lopetettiin toimiva hoivakotiyksikkö joka oli omistaja/yrittäjävetoinen vuoden alussa
    Tuntuu oudolta että toimintaedellytykset on
    otettu pois jo toimivilltakin yrittäjiltä jotka ovat kaiken lisäksi saaneet kiitosta palveluistaan ja hoitopvhintakin on ollu täysin vertailukelpoinen osin halvempikin.
    kuten nämä muutkin joita on hyljeksitty tässä hoivakotirosessissa.
    Onko kenties koko sosiaalisektori menossa tälle mystiselle hämärälle kansaaväliselle institutionaaliselle sijoittajataholle pisneksentekovälineeksi??

  8. Näyttää olevan sama meininki koko maassa. Hyvämaineiset säätiöpohjaiset palvelutalot, jotka ovat rakennettu osin ARA:n rahoituksen turvin, Attendo ostaa ja alkaa pyörittämään bisnestä. Vuokraa tilat toiminnalleen säätiöltä, joka pyörittää asuntojen vuokrausta ja yllätys ei ole se että säätiössä on mukana usein kaupunki tai kunta, joka on velvollinen hoitamaan vanhustenhuolto. Näin lehmäkaupat ovat valmiit. Jos tätä kuviota alkaa sekoittamaan kyseenalaistamalla Attendon hoivapalvelutoimintaa, joka ei noudata läänin antamia lupia eikä työsuojeluasiatkaan ole kunnossa, savustetaan talosta ulos. Työntekijät näissä palvelutaloissa ovat heikoilla ja ”niskuroitsijat” jotka eivät asetu Attendon muottiin, uhkaillaan, annetaan varoituksia ja annetaan johdon taholta ymmärtää, että lähde talosta.Vrt. Nokiallakin toimiva palvelutalo, Ei auta viranomaisten huomautukset ja kaupunki ei valvo.Viranomaisille annetaan väärää tietoa ja väitetään lehdistölle että kaikki on kunnossa. Työntekijät joutuivat painostuksen alle, kun toivat asiat julkisuuteen.

  9. Se on Keskutan juntta, joka Alajärveä pyörittää… ja estää kehittymästä!!
    Kaupunki mainostaa itseään yrittäjä ystävällisenä….tässä jutussa ilmenee todella suuren luokan ystävällisyys paikallisia yrittäjiä kohtaan…

  10. Attendo MedOne ei ole saanut tukea Alajärven hoivayksikön rakennuttamiseen.

    Rakennuslehden artikkelissa ”Poliisi tutkii Alajärven hoivapalveluiden kilpailuttamista” (2.9.2010) käsiteltiin rakennushankkeen yhteydessä ilmenneitä, poliisin esitutkintaan johtaneita tekijöitä. Kirjoituksessa annettiin harhaanjohtava kuva Attendo MedOnen hoivatoiminnan ja asumisen rahoituksen välisestä suhteesta.

    Alajärven hoivayksikön rakennuttamisessa Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARAn tuet on myönnetty rakennuksen omistajalle, eivätkä ne ole suoraan tai välillisesti kohdistuneet Attendo MedOne Hoiva Oy:n palvelutoimintaan. Lisäksi toisin kuin uutisessa mainitaan, Alajärvelle rakennettavan hoivakodin tuleva omistaja, ARA-asuntojen tuotanto ARTTU Oy, on hakenut ARAlta pelkästään korkotukea, ei investointiavustusta.

    Alajärven kaupungin järjestämä vanhusten asumispalvelujen tarjouskilpailu on kaikilta osin järjestetty hankintalain mukaisesti. Lain lähtökohtana on palveluntarjoajien yhdenvertainen kohtelu. Artikkelissa mainittiin, että toinen yrittäjä, jolla on vapaita paikkoja palvelutalossaan, on valittanut kunnan menettelystä. Hankintapäätöstä tehtäessä sellaista tarjoajaa, jolla on hallinnassaan tyhjä palvelutalo, ei kuitenkaan voida suosia muiden tarjoajien asemesta.

    Rakennuslehti kirjoitti toukokuussa, että ARAn tuet vääristävät palveluntuottajien asemaa hoivan tarjouskilpailuissa. Kaikki palveluasumista koskevat hankinnat kilpailutetaan julkisista hankinnoista annetun lain mukaisesti. Tarjouskilpailujen valintaperusteina ovat hoivan ja ateriapalvelujen hinta sekä hoivalle asetetut laatuvaatimukset. Palveluasuntojen vuokra ei ole sellainen tekijä, josta tarjouskilpailuissa annettaisiin pisteitä.

    Aran tukien edellytyksenä oleva yleishyödyllisyysvaatimus on määritelty korkotukilainsäädännössä. Syksyn 2009 listauksen mukaan yleishyödylliseksi nimettyjä yhteisöjä oli yhteensä 494. Attendo MedOne Hoiva Oy toimii tällä hetkellä hoivapalvelujen tuottajana kymmenen eri yleishyödyllisen yhteisön omistamassa hoivakodissa. Asumisen suunnittelua ei ole mahdollista erottaa laadukkaasta hoivasta, minkä lisäksi laaja yhteistyöverkosto mahdollistaa parhaiden käytäntöjen leviämisen.

    ARAn kohteissa vuokrien määräytyminen on tarkasti säänneltyä ja valvottua. Tukien tavoitteena on ennen kaikkea turvata erityisryhmien asumiskustannusten kohtuullisuus. Kunnat pyrkivät kuitenkin ymmärrettävistä syistä huolehtimaan siitä, että hoivapalvelujen hintoja ei subventoida esimerkiksi ylisuurilla vuokrilla, mikä on teoriassa mahdollista vapaarahoitteisissa palvelutaloissa. ARAn tukia ei ole mahdollista käyttää palveluhintojen subventiona, sillä vuokrat määräytyvät korkotukilainsäädännössä määritetyn omakustannusperiaatteen mukaisesti. Attendo MedOne Hoiva Oy:n menestys kuntien hoivapalvelujen tarjouskilpailuissa on perustunut paitsi hoivapalvelutoiminnan kustannustehokkuuteen, myös hoivan ja koko asumispalvelukonseptin laatuun.

    1. No nythän se tuli itse pääpiru areenalle

  11. Karjalainen kirjoittaa artikkelissaan, että Ara:n tuet on myönnetty rakennuksen omistajalle??
    Käsitykseni mukaan on Ara ”hyllyttänyt” tämän hakemuksen poliisitutkinnan vuoksi, siis mitään rahoja ei ole myönnetty vielä ja nähtäväksi jää myönnetäänkökään…
    Jos Karjalainen pitää toimintamalliaan jolla palveluita tuottaa ja kilpailutuksia voittaa reilun ja rehdin pelin sääntöjen mukaisena, täytyy sanoa, että on miehellä otsaa!
    Joskus kuitenkin joutuu suurikin toteamaan, että maasta se pienikin ponnistaa ja REHELLISYYS VOITTAA=)

  12. Lainaus Karjalaisen tekstistä: Palveluasuntojen vuokra ei ole sellainen tekijä, josta tarjous kilpailussa annettaisiin pisteitä.
    Mielenkiinnosta kävin tutkimassa tarjousasiakirjat ja vuokralle on määritelty painoarvoksi 10 pistettä??
    Kuinka voit tässäkin lausumassasi vääristää totuutta???
    Hankintalakia sivutessasi mainitset toisen yrittäjän tyhjistä tiloista ja seikkaperäisesti selvität, ettei heitä voi suosia muiden tarjoajien asemesta…
    Kaupungin viranhaltijoiden Aralle laatima lausunto, jota teidän yrityksenne, kaupunginjohtajan sanoman mukaan oli heiltä pyytänyt, ei sitten varmaankaan ole millään tapaa suosimista…

  13. Kun rakennetaan Aran tuella rakennus, sillä EI PITÄISI olla tulevaa palvelujen tuottajaa jo valmiiksi katsottuna. Tähän asiaan toivosi jopa lailla tehtävää muutosta.
    Kyseiseen rakennukseen tulisi vasta sen valmistuttua kilpailuttaa palvelujen tuottaja. Kun hankintalaki määrää kilpalutettavaksi tietyin määräajoin esim.vanhustenpalvelut, silloin voitaisiin kilpailutus suorittaa jo olemassa olevaan rakennukseen, silloin vanhukset saisivat olla tutussa paikassa ja työtekijät siirtyisivät vaikkapa vanhoina työntekijöinä uudellle palvelujen tuottajalle. Samalla ei tulisi vääristynyttä kilpailuetua Aran rahoitusjärjestelmästä. Ainoastaan kaupunki tai kunta joka rakennuttaisi puitteet omille vanhuksille ja palvelujen tarvitsijoille hyötyisi Aran tuista, eli me, veronmaksajat.

    1. Uudestaan sama viesti, koska minusta tämä kytkös on mahdollinen ja kunnan johto on voideltu tähän, varsinkin kun tiedetään Alajärven kaupungin velkaisuus!
      ”Onko kukaa hoksannu että tuo attendo toimii jo järvi-pohjanmaaalla, nimittäin koko hammashuolto terv keskuksissa on heille luovutettu.
      Onko kukaa miettiny että liittyisikö se jotenkin
      tähän käärmettä pyssyyn ajettuun sekavaan
      hovakotisekoiluun, samaten alueeseen kuuluvasta soinin
      kunnasta lopetettiin toimiva hoivakotiyksikkö joka oli omistaja/yrittäjävetoinen vuoden alussa
      Tuntuu oudolta että toimintaedellytykset on
      otettu pois jo toimivilltakin yrittäjiltä jotka ovat kaiken lisäksi saaneet kiitosta palveluistaan ja hoitopvhintakin on ollu täysin vertailukelpoinen osin halvempikin.
      kuten nämä muutkin joita on hyljeksitty tässä hoivakotirosessissa.
      Onko kenties koko sosiaalisektori menossa tälle mystiselle hämärälle kansaaväliselle institutionaaliselle sijoittajataholle pisneksentekovälineeksi?? ”
      kaikki viittaa kaupungin päättäjien tarkoituksella ajaneen
      tätä asiaa, heidän luullen, että tässä voitas säästää, mutta tämä on lumetta koska vapaa kilpailu tässä kärsii. Nyt on pidetty kalliilla paikoilla vanhuksia vaikka olisi halpoja hoivakotipaikkoja ollut saatavilla, Pelin politiikkaa ja rajua!!

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat