Kokeile kuukausi maksutta

Asuntokauppa notkahti kymmenyksellä huhtikuussa

Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton mukaan asuntokauppamäärässä oli huhtikuussa 2011 noin 10 prosentin notkahdus edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Huhtikuun laskusta huolimatta tammi-toukokuun 2011 kauppamäärä suunnilleen samalla tasolla kuin vuotta aiemmin.

Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton mukaan asuntokauppamäärässä oli huhtikuussa 2011 noin 10 prosentin notkahdus edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Huhtikuun laskusta huolimatta tammi-toukokuun 2011 kauppamäärä suunnilleen samalla tasolla kuin vuotta aiemmin.

”Huhtikuussa asuntokauppojen määrissä oli lievä, noin 10 prosentin notkahdus edelliseen vuoteen verrattuna, mutta toukokuussa tilanne korjautui. Toukokuussa vanhoja kerros-, rivi- ja omakotitaloja myytiin hyvin eli reilusti yli 5 600 kappaletta. Näistä käytettyjä kerrostaloja oli noin 2 900. Toteutuneiden kauppojen määrä ylsi tammi-toukokuussa käytännössä samalle tasolle kuin vuotta aikaisemmin”, Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton toimitusjohtaja Jukka Malila sanoo.

Asuntokauppaa tehtiin vuoden 2011 tammi-toukokuussa kokonaisuudessaan melko vilkkaasti.  Vanhoja kerros-, rivi-  ja omakotitaloasuntoja myytiin yhteensä lähes 26 500 kappaletta. Luku ylittää edellisvuoden vastaavan ajankohdan kokonaiskertymän noin 150 kappaleella.

”Kesäkuussakin kauppaa on tehty, mutta kaupantekotahtia on häirinnyt maan hallituksen aikaansaannin pitkittyminen, keskustelu talouden uhkatekijöistä ja kansan valmistautuminen kesälomakauteen. Kesäkuun lopulliset luvut saadaan hieman myöhemmin”, Malila arvioi.

Kerrostaloasuntojen myyntiajat sekä huhti- että toukokuussa olivat keskimäärin täysin samat kuin vuotta aikaisemmin eli kahdeksan viikkoa. Kerrostaloasuntojen toteutuneet kauppahinnat olivat toukokuussa 2011 keskimäärin runsaat 2 350 euroa neliöltä.

”Hinnat ovat olleet viime vuosina noususuunnassa. Vertailun vuoksi voidaan todeta, että vuoden 2008 lopulla vastaava keskiarvoluku oli vielä alle 2 000:n euron neliöltä”, Malila toteaa.

Tiedot toteutuneista asuntokaupoista ja hinnoista perustuvat kiinteistönvälittäjien hintaseurantapalvelusta saatuihin tietoihin.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Asuntokauppa notkahti kymmenyksellä huhtikuussa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat